Tuuli Hypén

Stoorin uudessa Pienoisgalleriassa on turkulaisen sarjakuvataiteilija Tuuli Hypénin kauhunäyttely ”Luonnoksia painajaisista”. Halusimme näyttelyn tiimoilta haastatella Tuulia. Haastattelun teki tettiläisemme Susan.

kauhu1

Tuuli tykkää erilaisista kauhukuvista ja tykkää pelotella niillä itseään. Hän on myös tottunut kauhugenreen ja tykkää katsoa kauhuleffoja sekä pelata kauhupelejä.

Tuuli ei haaveillut pienenä kirjailijan urasta, mutta rakasti lukea (sarjakuvia) ja piirtää.

Nanna-kirjojen aiheen hän keksi nopeasti sarjakuva kilpailua varten lukemalla jutun city-eläimistä, ja päätti kirjoittaa sarjakuvansa siitä. Veikan metsäretki aihe oli vähän niin kuin spin-off Nannasta. Tuuli teki Veikan metsäretken-nimisen lastenkirjan kun huomasi ettei sarjakuvansa menestyneet enää niin hyvin.

kauhu3

Tuuli tekee työkseen myös kuvitus alan töitä (kuvittaa mm. oppikirjoja ja lautapelejä). Sekä pitää sarjakuvapajoja esim. kirjastossa.

Työssä häntä inspiroi käsityö sekä piirtämisestä tullut rutiini. Elämän inspiraation tuottajat ovat kirjat, musiikki, tietokonepelit ja oma roolipelaaminen.

Tuuli on ylpeä saavutuksistaan, jotka ovat omaa kustannustaan ja jollain tavoin konkreettisia (kirjat, lautapelit)

Tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, mutta pidemmällä tähtäimellä uusi lastenkirja, apu rahan saanti ja julkaisemattoman Nanna-kirjan julkaisu ovat tavoitteita tulevaisuudelle.

Taiteilijana kirjasto merkitsee hänelle paikkaa mistä saa tukea. Tuulille on myös hyvin tärkeää kun kirjasto lainaa hänen sarjakuviaan. Hän on myös pitänyt sarjakuvapajoja kirjastossa. Yksityisenä henkilönä ei yleensä tarvitse kirjastoa, mutta pitää sitä silti hyvin tärkeänä.

WP_20151030_002Tuulin vinkkejä:

Kirjavinkki: Discworld-kiekkomaailma, Maameren tarinat, J. R. R. Tolkienin kirjat

Pelivinkki: Don’t Starve

Leffavinkki: Rautajätti

kauhu5

 

Teksti: Susan