Toisistaan erkanevia kirjoja ja pelottavia ääniä – Turun kaupunginkirjastossa on havaittu kummia

Turun kaupunginkirjastossa uskotaan kummittelevan. Tai ehkäpä hiukan maltillisemmin ilmaistuna: moni uskoo, että kokemansa selittämättömät asiat Turun kaupunginkirjastossa ovat kummituksen aiheuttamia. Mediassa aiheesta on kirjoitettu vuosien miettaan ja useamman työntekijän suusta. Haastattelin erästä vanhempaa työntekijää kokemuksistaan.

Sovimme, että emme tässä yhteydessä mainitse haastateltavan nimeä. Kirjaston kummituksesta on tehty vuosien varrella useita juttuja valtamedian julkaisuihin, joissa kirjaston työntekijät ovat esiintyneet omilla nimillään ja kasvoillaan. Nimen julkaisematta jättäminen liittyy turhan stigman välttämiseen.

Tapaan aaveen kohdanneen kirjastonhoitajan sovitusti Turun kaupunginkirjaston varastossa. Tämä ei ole kuitenkaan sama varasto, jossa kaupunginkirjaston aave on nähty. Omituiset ilmiöt liittyvät liki poikkeuksetta “vanhan puolen” kirjastoon.

Kyseinen rakennus on valmistunut vuonna 1903 ja toimi alussa kansankirjastona työväestölle ja osittain kaupunginkirjastona. Vuonna 1912 kirjastot yhdistettiin Turun kaupunginkirjastoksi. Vuonna 2008 valmistuneen kunnostuksen jälkeen kirjaston taidepuoli siirtyi vanhaan rakennukseen.

Haastattelemani kirjastonhoitaja kertoo kokeneensa ensimmäisen kerran yliluonnollisen läsnäolon kirjaston vanhan rakennuksen varastossa 1990-luvulla. Muilla työntekijöillä on ollut vastaavanlaisia kokemuksia jo aiemmin.

– Vanhan talon kellari oli erityinen. Se oli sokkeloinen ja pimeä. Siellä oli tammihyllyjä paljon. Kun kellarissa liikkui, niin eteen saattoi tulla nurkkia, joista ei päässyt pois kuin pakittamalla. Ensimmäinen kokemukseni oli sellainen, että vieressäni käveltiin. Kuulin askeleet. En nähnyt kuitenkaan ketään. Se oli aika inhottava kokemus ja kestin aika kauan kunnes lopulta annoin periksi ja lähdin pois.

Kun haastateltavani puhui myöhemmin kokemuksistaan, myös muut kertoivat kokeneensa selittämättömiä asioita. Vuosien varrella yhä useampi uskoo kokeneensa vanhan kirjastorakennuksen puolella vastaavan kaltaisia selittämättömiä asioita.

On tietenkin mahdollista, että havaintoja on tehty jo aiemminkin. Jo eläköityneet työntekijät eivät ole välttämättä vain kertoneet niistä toisille. Tämä ei ole mitenkään harvinaista. Jyrki Korkeila ja Kaarina Koski ovat kirjoittaneet, että kummista kokemuksista ei välttämättä kerrota toisille seuraamuksien, kuten hulluksi leimaantumisen pelossa. (Honkasalo & Koski, 2017)

Kun työntekijät alkoivat puhua kokemuksistaan julkisuudessa, osa kollegoista suhtautui asiaan epäluuloisesti ja ihmetellen.

Aihepiirin triviaaliuden ja myös kiistanalaisuuden vuoksi on syytä korostaa, etten kirjoittajana ota kantaa siihen, onko kummituksia olemassa. Otan kuitenkin vakavasti haastattelemani kirjastonhoitajan kokemukset ja uskon hänen kertomansa olevan kokemusten osalta autenttisia. Tarkoitan tällä pelkoa, hämmennystä, ja kyvyttömyyttä selittää kokemaansa “rationaalisesti”.

Pystyn samaistumaan etenkin kauhun tunteeseen. Olen itse käynyt läpi unihalvaustilan elämäni aikana useamman kerran. Valveunella tarkoitetaan unen ja valveen rajalla välittyviä epätodellisia kokemuksia, joihin liittyy kyvyttömyys liikkua, sekä kokemus jonkin uhkaavan läsnäolosta. Valveuni on tilana hyvin epämiellyttävä, vaikka kokija tietäisikin olevansa unessa.

Oma näkemykseni myös on, että omituisia kokeneita stigmatisoidaan monissa tapauksissa suotta hulluiksi vaikka he toivoisivat saavansa vain tukea ja tulleensa kuulluksi. Toisaalta myös olen kiinnostunut siitä, miten tämänlaisten selittämättömien kokemusten jälkeen jatketaan elämää.

Kadonneet kirjat putoavat hyllystä syliin

Haastattelemani henkilö on myös nähnyt aaveen vilaukselta hyllyjen välissä, varjona tai häivähdyksenä vieressä. Osa on kuvaillut kummitusta jopa yksityiskohtaisemmin.

– Aika monelle kummitus on näyttäytynyt valkopuseroisena, harmaahameisena naisena.

Kohtaamiset aaveen kanssa ovat poikkeuksetta tapahtuneet aina silloin kun varastossa tai muissa vanhan rakennuksen kerroksissa liikutaan yksin. Ketään muuta ei ole tuolloin paikalla.

Tässä kohtaa minussa herää skeptikko. Pelkällä suggestoinnilla voidaan ihminen saada uskomaan lähes mitä tahansa. Kirjastossa on esimerkiksi kerrottu tarinoita keppostelevasta vahtimestarista, joka pilaili henkilökunnan kustannuksella. Ehkäpä tämä voisi selittää osan kummituksen tarinasta.

Mutta mikäli hyväksymme ajatuksen, että henkilöt ovat kohdanneet kummituksen, voidaan leikkimielisesti spekuloida, että kummitus on halunnut näyttäytyä vain tietyille henkilöille. Se on valinnut heidät. Haastattelemani kirjastonhoitaja hyväksyy ajatuksen.

Osa kokemuksista on voimakkaampia. Kirjastonhoitaja kertoo, että omakohtaisesti pelottavin hetki varastossa oli kun kirjat erkaantuivat hyllyssä toisistaan selittämättömällä tavalla.

Muut työntekijät ovat seuranneet asiakasta sulkemisajan yhteydessä ja yhtäkkiä tämä on vain hävinnyt umpikujan tullessa vastaan.

– Eräiden juhlien yhteydessä työllistetty vahtimestarimme tuli kalpeana takaisin. Hän oli ollut talon neljännessä kerroksessa ikään kuin kutsumassa sitä kummitusta. Tuolla kertaa hän onnistui.

Yhtä äärimmäinen kokemus on toisella vahtimestarilla, joka etsi varastokirjaa ‘Döden kallar’ eikä onnistunut löytämään teosta. Kun hän seuraavana päivänä etsi kirjaa uudelleen, se ojentautui hänelle hyllystä.

On kuultu myös tiskauksen ääniä taukotilassa vaikka ketään ei ole ollut paikan päällä. Erään siivoojan kerrotaan todistaneen myös lattian luutuamista ilman, että kukaan on paikalla.

Mistä puhumme, kun puhumme kummituksista?

Kaikki ymmärrämme jossain määrin mitä kummituksilla tarkoitetaan. Toiset olemme käsitelleet henkimaailman kysymyksiä populaarikulttuurin ja erityisesti kauhun välityksellä, toisilla on niistä kokemuksia – tai tarkemmin ilmaistuna, monet selittävät omituisia kokemuksiaan uskoen, että ovat kohdanneet kummituksen. Kummituksista voidaan puhua joko ideoina puheessa, tekstissä tai vaikkapa ajatuksissamme. Ne voidaan myös ajatella olevan meistä riippumattomia, olemassa olevia asioina maailmassa. Itse uskon ensimmäiseen tapaan hahmottaa kummituksia.

Populaarikulttuurissa kummituksilla viitataan henkimaailman olentoihin, jotka ovat jääneet “välitilaan”. Kummitus ei ole siirtynyt vielä henkimaailmaan, mutta myöskään sillä ei ole kehoa. Kummitusten usein arvellaan viihtyvän omassa kodissaan ja uudet asukkaat saattavat kuulla tai nähdä hengen vaeltavan talossa. Kummitus voi näyttäytyä jopa vuosisatoja ihmisille. (Virolainen 2014)

Kummituksista puhuttaessa voidaan myös viitata populaarikulttuurissa niin ikään tunnettuun Poltergeist-ilmiöön. Tällöin kyse on kuitenkin lyhytkestoisesta selittämättömästä tapahtumasta, joka toistuu päivällä kuin yölläkin. Poltergeistin näkyvyys on usein selkeämpi tai “fysikaalisempi” kuin perinteisistä aaveista puhuttaessa. Poltergeisista onkin puhuttu usein myös räyhänhenkenä. Poltergeistista puhuttaessa uskotaan tuntemattomien voimien aiheuttavan meteliä ja myös saavan tavaroita liikkumaan ikään kuin itsestään. (Virolainen 2014)

Turun kaupunginkirjastossa kerrotut kohtaamiset sopivat sekä perinteisiin aaveisiin kuin poltergeisteihin.

Paha vai hyvä kummitus

Tilanteet, jossa ihminen uskoo kohdanneensa kummituksen, ovat harvoin mieluisia kokemuksia. Usein kohtaamiseen liittyy ymmärrettävistä syistä pelkoa. Myös haastateltavani myöntää kokeneensa voimakasta pelon tunnetta kuvailemissaan tilanteita. Kun kysyn, pelkääkö kirjastonhoitaja kuolemaa vai järjen menettämistä kummituksen kohtaamisessa, hän ei osaa vastata kysymykseen. Tämä riittää minulle. Pelkoa voi ajatella elimistön varoitusmekanismina tilanteessa, jossa kohdataan mahdollinen vaaratilanne.

Ajatus kummituksien pahaenteisyydestä voi liittyä siihen, että meidän populaarikulttuuri ruokkii ajatusta pahoista hengistä. Henget ovat kostonhimoisia, pahaa haluavia ja haluavat aiheuttaa tuhoa. Kuitenkin yhtä usein törmätään myös siihen, että kummituksen läsnäolo koetaan peräti rauhoittavana. Haastatellulle nämä yliluonnolliset kokemukset ovat miltei “lahjoja”.

– Iloitsen siitä, että on asioita joita ei pysty selittämään järkevällä tavalla. Sitten jää sellainen puoli, jolle ei löydy loogista selitystä.

Vaikka ulostulot kirjastolaisten yliluonnollisista kokemuksista ovat saaneet osakseen epäilyjä, on kaupunginkirjasto käyttänyt markkinoinnissaan kummitusteemaa hyödykseen. Kirjasto on järjestänyt muun muassa kummituskierroksia ja mainosvideoita aaveteemalla.

– Meillä oli aluksi huoli, että toivottavasti emme suututa aavetta tai se kostaisi jollain tavalla.

Tämän kirjastonhoitaja kertoo minulle leikkimieliseen sävyyn. En silti saa aivan kiinni siitä, mitä kostaminen voisi tarkoittaa. Ajaisiko kummitus hänestä leikkiä ja sirkushuveja tehneet pois säikyttelyllä vai haluaisiko saada aikaan jotain vielä karmeampaa?

Kirjastonhoitaja itse arvelee, että kummitus tuskin on pahantahtoinen. Se ei siis ole Poltergeist tai kujeilija vaan näyttäytyy ihmisille silloin, kun aika on “sopiva”.

– Ehkäpä hän haluaa pitää yllä kirjaston perustehtävää ja vahtii, että kaikki on kunnossa.

Kuka kirjaston henki on?

Sosiaalipsykologi Jeena Rancken on ehdottanut, että yliluonnollisiin kokemuksiin perustuvat kohtaamiset voidaan ajatella muille kerrottaessa tarinoina. Usein tällöin voidaan ajatella, että kertomuksissa on useita erilaisia näkökulmia ja tulkitsijoita. (Rancken 2017)

Kun kummituslegendoista ja populaarikulttuurin kauhutarinoista puhutaan, kummitus usein liitetään traagiseen elämään. Hengen arvellaan näissä tarinoissa jääneen vaeltamaan keskeneräiseksi elämänsä aikana jääneen asian tai rajuihin olosuhteisiin liittyvän kuoleman seurauksena.

Esimerkkejä tästä ovat muun muassa legenda Raynham Hallissa kummittelevasta Dorothy Townshendistä tai Edvard V:n haamu Lontoossa Towerin linnassa. Sen lisäksi, että tarinoissa on oma alhainen viehätyksensä pelottelumielessä, niitä kerrotaan myös välittäessä moraalisia opetuksia.

Turun kaupunginkirjaston kummituksen arvellaan olevan entinen kirjastovirkailija. Kuitenkaan tiettävästi kukaan kirjastonhoitaja ei ole kuollut kirjastossa tapaturmaisesti.

– Tai sitten kummitus voi olla vielä kauempaa. Kirjastohan sijaitsee lähellä vanhaa luostarikorttelia, jonka päälle on sittemmin rakennettu, kirjastonhoitaja leikkimielisesti pohtii.

Kummat ilmiöt kiinnostavat tutkijoita

Uskoipa yliluonnollisiin ilmiöihin tai ei, on viime aikoina omituisia kokemuksia tutkittu niin kulttuuriantropologian, uskontotieteen, kansantieteen kuin sosiaalipsykologiankin keinoin Suomessa.

Lukuisat tapausesimerkit kertovat, että moni suomalainen on kokenut omituisia ja kummia. Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken toimittama Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset (2017), Terhi Utriaisen Enkeleitä työpöydällä – Arjen ja lumon etnografiaa (2017) sekä Jeena Ranckenin Yliluonnollinen kokemus (2017) kertovat tästä. Myös Satumaarit Myllyniemi työstää Oulun yliopistossa väitöskirjaa Suomessa käytyjen sotien aikana koetuista yliluonnollisista kokemuksista.

Osaa näistä teoksista on kritisoitu ankarasti. Esimerkiksi Osmo Tammisalo on kutsunut Honkasalon ja Kosken teosta Skeptikko 4 / 2017 -lehdessä “akateemiseksi huuhaaksi”. Tämänlainen kritiikki on ymmärrettävää: luonnontieteellisellä ankaruudella toteutettu tutkimus edellyttää verifiointia ja toistettavuutta, mitä kummitustarinoista ei ole mahdollista tehdä. Tutkittavaksi jää vain todistajan lausunto.

Akateemisessa tutkimuksessa tutkijan on pidettävä huolta, ettei vahingossa lähde mukaan haastattelemiensa kohteiden mielipiteisiin tai uskomuksiin. Mutta toisaalta kiistanalaista on myös, saako tutkija käyttää asiantuntijavaltaansa arvottamaan toisen subjektiviisia elämänkokemuksia.

Niin tai näin, militanteinkaan skeptikko ei voi kieltää, etteivätkö nämä kirjat osoittaisi, että yhä useammat ihmiset ovat kokeneet jossain vaiheessa elämäänsä asioita, joita eivät pysty selittämään. Toinen asia on, mistä nämä kokemukset johtuvat ja mikä niiden taustalla vaikuttaa.

Mitä opimme tästä?

Viimeisimmän kerran Turun kaupunginkirjastossa tiedetään kummitelleen parisen vuotta sitten. Nyt kummitus on joko poistunut rakennuksesta tai sitten pysynyt poissa parrasvaloista.

– En usko, että tätä kummitusta voi nähdä etsimällä sitä aktiivisesti. Kummitus valitsee itse, milloin se näyttäytyy meille.

Juttukeikkani jälkeen haastattelemani kirjastovirkailija toivotti lempeään sävyyn, että tapaisin kirjaston aaveen vielä jossain vaiheessa. Hän itsekin toivoo näkevänsä haamun vielä peloistaan huolimatta.

Mietin mitä tästä kertomastani kohtaamisesta voidaan lopulta oppia. Sosiaalipsykologi Jeena Rancken kirjoittaa omassa väitöstutkimuksessaan, että yliluonnollinen kokemus voi olla todellinen siten, että se aikaansaa ihmisessä muutoksia. Kokemus voi johtaa elämänmuutokseen tai vaikenemiseen. Haastattelemani kirjastonhoitaja toteaa, että hän on vain pyrkinyt vain painamaan kokemuksensa taustalle. Toki joskus pelko ottaa vallan edelleen. (Rancken 2017)

– En oikein tiedä mitä ajattelisin niistä. Uskonko niihin vai mitä pitäisi ajatella. Mitään selitystä en ole löytänyt. Nämä kokemukset ovat saaneet jäädä makaamaan.

Kuitenkin pelko hiipii pintaan aina toisinaan varastoreissuilla.

– On kokemuksia, että erityisesti illalla on pitänyt hakea varastosta jotain. Kun menee alakertaan, niin iho menee sähköiseksi, kauhean omituiseksi. Minulle tuli muutamissa tapauksissa paha tapa palata varastosta ja sanoa, että kirjaa ei löydy, haen sitä huomenna. En pystynyt vain menemään varastoon sisälle.

Myös yliluonnollisista kokemuksista keskusteltaessa herää helposti kysymys, kuinka usein olemme järjen nimissä valmiita tuomitsemaan ja patologisoimaan ihmisiä, jotka eivät pysty selittämään omituisia kokemuksiaan järkiperäisesti. Rancken on tässä samoilla linjoilla: yliluonnollinen voi olla luovuteen, mielikuvitukseen ja inspiraatioon vetoava lähde, vaikka mitään järkevää selitystä kokemuksillensa ei voi antaakaan. (Rancken 2017)

Kirjastonhoitajan keskustelussa olen kuulevinani tätä samaa samaistumispintaa. Kaikkeen ei pidä uskoa, mutta pitääkö kaikkeen löytyä selitystäkään?

– Maailmassa on niin paljon selittämättömiä asioita, että olisi tylsää, jos kaikkea siitä yrittäisi puhkiselittää järjellä.

 

Lähteet:

Honkasalo, Marja-Liisa & Koski, Kaarina. 2017. Mielen rajoilla. Arjen kummat kokemukset. SKS – Suomalaisen Kirjallisuuden Seur.

Rancken, Jeena. 2017. Yliluonnollinen kokemus – Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino.

Tammisalo, Osmo. 2017. Mummojen mietteitä ja akateemista huuhaata.  http://ihmisluonto.blogspot.com/2017/12/akateemista-huuhaata-oudoista.html (lähde tarkistettu 24.10.2018)

Virolainen, Harri & Virolainen, Ilkka. 2014. Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia. Kusannusosakeyhtiö Tammi.