Tet-harjoittelijan Top 3-kirjat

Hei, tässä kirjoittelee yksi yläkoululainen tettiläinen Turun pääkirjastosta. Olen kirjastolla yhteensä viisi päivää. Tähän olen kerännyt kolme kirjaa, joista olen viime aikoina pitänyt.

 

Victoria Aveyard – Punainen kuningatar

“Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee. Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa. Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.”

Punainen kuningatar on Yhdysvalloissa valtavan menestyksen saavuttaneen Hopea-nimisen fantasiasarjan ensimmäinen osa, joka julkaistiin vuonna 2015. Universal Studios on hankkinut tarinan elokuvaoikeudet. Kirjasarjaan on myös ilmestynyt vuonna 2016 ja 2017 jatko-osat Lasinen miekka ja Kuninkaan kahleet. Englannin kielelle on myös julkaistu sarjan neljäs osa, War Storm.

Kirjan maailma oli mielenkiintoinen fantasian ja dystopian sekoitus. Jännittävää oli miten punaisella Marella oli hopeisten kaltaisia voimia. Juoni oli hyvä ja kirja koukutti lukemaan. Seuraavaksi luentaan kirjan jatko-osat!

Holly Bourne – Oonko ihan normaali?

16-vuotias Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun pakko-oireista häiriötä (OCD) vastaan hän lopettelee lääkitystään, ja aloittaa uuden koulun, jossa häntä ei tunneta ´tyttönä joka sekosi´. Kuten kaikki muutkin, Evie juhlii, saa uusia ystäviä ja uskaltautuu deittailun saloihin. Epäterve suhde kuitenkin ajaa häntä takaisin ahdistuksen ja pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka Evien uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä Lottie voisivat auttaa, kun hän ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?”

Holly Bournen kirjoittama Oonko ihan normaali?  julkaistiin vuonna 2017. Kirja on Hollyn Normaali-trilogian aloitusosa, johon on ilmestynyt vuonna 2017 Mikä kaikki voi mennä pieleen?  ja 2018 Mitä tytön täytyy tehdä? Mielenterveysongelmista puhuva kirja on minusta hyvin tervetullut puheenaihe nuortenkirjoihin. Näistä asioista ei puhuta tarpeeksi, ja on hienoa että näin asia tavoittaa nuoretkin. Kirja ei ollut liian synkkä ja huumoria oli tarpeeksi. Myös kysymys “Oonko ihan normaali?” on varmasti monen nuoren mielessä, niin kuin itsenikin. Evien ongelmiin pystyi samaistumaan, vaikka ei olisikaan OCD:tä.

 

Agatha Christie – Eikä yksikään pelastunut

“Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä on saanut salaperäisen kutsun illanviettoon. Syrjäisellä saarella on vain yksi talo, amerikkalaisen miljonäärin rakennuttama loistohuvila. Kutsut lähettänyt isäntä ei ilmestykään paikalle. Ruokailuhuoneen pöydälle asetellut kymmenen posliininukkea katoavat omituisesti yksi kerrallaan – aina silloin kun joku vieraista kuolee. Jäljelle jääneet pälyilevät toisiaan kauhuissaan.”

Agatha Christien kirjoittama dekkari Eikä yksikään pelastunut ilmestyi suomeksi vuonna 1940. Se on yksi tunnetuimmista suljetun huoneen arvoituksista. En yleensä lue paljon dekkareita, mutta tämä kirja sai minut kyllä mukaansa. Kirjan loppuratkaisu oli yllättävä ja hahmot monipuolisia. Juonen jännitys tiivistyi myös loppua kohden, kun saaren vieraat vähenivät ja jonkun saarella olijoista täytyi olla murhaaja. Suosittelen, jos yhtään rikosromaanit kiinnostaa!

 

Terveisin tettiläinen