Talven ajan ajatuksia yhdessäolosta ja toisten huomioimisesta, osa 4.

Rieskalähteen koulun 7-luokkalaisten kirjoittama juttusarja jatkuu.

 

Lotta: Askel kohti vegaanisuutta

Jokainen meistä on varmasti joskus miettinyt millaista olisi olla vegaani eli luopua kokonaan eläinkunnan tuotteista ja elää luonnonvarojen helmoilla. Monella on varmasti ollut tavoitteita aloittaa elämä vegaanina mutta epäonnistunut, sillä luopuminen eläinkunnan tuotteista on tuntunut liian vaikealta.

Itse olen yrittänyt elää nyt viikon vegaanina eikä se ole ollut niin helppoa, kuin olisi voinut ajatella. Ruoka on kyllä ollut maukasta ja on tuntunut hyvältä elää niin sanottua puhdasta elämää. Mutta ongelmaksi voi koitua kasvisruoan kalliit hinnat, vaikka luulisi sen olevan juuri halvempaa eläinkunnan tuotteisiin verrattuna. Varsinkin, jos asut yksin opiskelijana voi hinnat tuntua turhan korkeilta. Luulisin kyllä, että kasvisruoan hinta voisi laskea, kun käyttäjäkunnan määräkin lisääntyy.

Lihaa, kanaa ja kalaa on kaupan hyllyt täynnä, mutta kasvisruoan määrä on kyllä lisääntynyt myös mukavasti samalla, kun kasvisruoan syöjien määrä on noussut nopeasti. Kasvisruoka pakkaukset eivät ehkä ponnahda kaupassa ensimmäisenä silmiin, mutta kun jaksaa etsiä on vaihtoehtoja yllättävän paljon. Itse kokeilin esimerkiksi käyttää lasagnessa linssejä ja pastakastikkeessa soijarouhetta jauhelihan sijasta. Suklaan ystävänkään ei tarvitse luopua kokonaan suklaasta, sillä vegaaneillekin löytyy oma versio.

Kaikille ei vegaanisuus sovi sillä jotkut voivat kokea vieroitusoireita kuten, vaikka väsymystä tai, vaikka huonoa oloa, tai jotkut  eivät vain tunne itseään kasvissyöjinä. Mutta muista, että yrittäminen ja yrityksen epäonnistuminen ei ole maailmanloppu, vaan antaa uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia kasvissyönnin suhteen.

Yksi hyvistä ystävistäni yritti kasvisyöntiä. Hän hallitsi sen heti alusta alkaen hyvin ja osasi valmistaa ravitsevia annoksia monista eri resepteistä. Maistelin monesti hänen valmistamiaan annoksia ja pidin niistä kovasti. Siitä sain idean kokeilla itsekin ja olen tällä hetkellä sitä mieltä, että en koskaan enää halua palata eläinkunnan tuotteisiin.

Monet muistakin ystävistäni ovat ajatelleet kokeilla vegaanisuutta ja olen suositellut kokeilemaan sitä rohkeasti. Mielestäni kuitenkin tyrkyttäminen on väärin ja sitä olenkin koittanut välttää. On paljon mukavampaa, kun koulussakaan ei tarvitse olla ainoa vegaani ja joutua tästä syystä huomion keskipisteeksi. Yhdessä epäonnistumisenkin vaara on pienempi, sillä kaikki voivat tukea toinen toisiaan.

Viikon kokemuksen perusteella en suosittele heti ensimmäisenä päivänä poissulkemaan kaikkia tuotteita vaan edetä pikkuhiljaa. Vegaani ihmisenä meinaan eläintestatut meikit tai, vaikka aidot nahka-asusteet eivät sisälly vegaaniseen elämäntapaan. Suosittelen aloittamaan ensin kasvisruokavaliolla ja vasta sen jälkeen ryhtyä vegaaniksi sulkemalla kaiken eläinperäisen pois.

Haluaisin kovasti kuulla myös teidän lukioiden mielipiteen vegaanisuudesta ja, jos löytyy kokemuksia niin niitäkin olisi kiva lueskella.

Kivaa viikkoa kaikille!

 

Matias: Kaveri

Jokainen on joskus auttanut jotakuta jollain tavalla.Apu voi olla pientä tai
hieman suurempaa. Kun auttaa kaveria.Esim.Lainaa kynää tunnilla niin tulee
hyvä mieli kaverille ja itselle.

Joillekin on vaikeaa kiittää avusta ja ottaa apua vastaan.Jollekin on tärkeää saada
kiitos tai että kaveri jää palveluksen velkaa ettei anna “ilmaista” apua.Suomessa
harvoin kukaan lainaa bussi rahaa tai kaupan kassalla jollakin puuttuu pari
senttiä ei kukaan välitä mutta monissa vähän köyhemmissä maissa monet
auttaa ihan tuntemattomia.Se voi johtua myös kulttuurista ja Suomalaiset ovat
yleensä aika ujoja tuntemattomia ihmisiä kohtaan ei paljoon puhuta tai auteta
kävellään vain ohi.

Kyllä on vielä joitakin auttavia ihmisiä jotka tarjoavat apua.Monet iäkkäämmät
ihmiset on auttavat varsinkin nuorempi ihmisiä. Nuoremmilta ihmisiltä on turha
odottaa mitään apua tai varsinkaan teineiltä.

 

Niko: Kalareissu

Heräsin sängystä ja laitoin pyjama-housut jalkaani, avasin tietokoneen ja menin katsomaan YouTubesta videoita. Pian äiti tuli ovelle ja sanoi että aamupala on pian valmis. Aamupalana oli puuroa. En pidä hirveästi puurosta mutta kuitenkin sain sen syötyä. Menin takaisin tietokoneelle. Pian kaverini tuli ovelle ja pyysi minua ulos. Laitoin ulkovaatteet päälle, kengät jalkaan ja lähdin ulos. Meillä ei ollut yhtään tekemistä, joten mentiin meille. Katsottiin YouTubesta kalastus videoita sillä kalastus on meidän molempien lempi harrastuksia. Kaverini sai idean että lähtisimme itsekin kalaan. Olin juuri saanut uusia uistimia ja uuden vavan.

Kaveri lähti pakkaamaan kalastus reppua ja eväitä. Pyysin äitiäni tekemään eväät minulle sillä olen itse niin laiska. Sillä välin menin pakkaamaan kalastus välineitä reppuuni. Reppuni on todella iso sillä se on isäni vanha kamera reppu. Pian kaverini soitti minulle ja sanoi olevansa valmis. Hain pyöräni varastosta ja lähdin polkemaan kaveria vastaan. Sovittiin että tavataan yhden tien risteyksessä niin kuin tavallisesti. Kaverini oli siellä ennen minua. Lähdimme pyöräilemään. Kalapaikka oli aika kaukana joten laitoin paljon vaatteita päälle ettei tulisi kylmä. Olimme noin puoli matkassa ja näimme edessäpäin kaupan. Minulla oli taskussa pari euroa joten poikkesimme kauppaan. Kaupassa ei ollut paljon väkeä joten saimme tehtyä ostokset nopeasti. Lähdimme taas polkemaan kohti kalapaikkaa. Matkalla juttelimme kalastukseen liittyviä asioita, ja kuinka hienoa olisi saada 10Kg hauki. Pian polkemisen jälkeen kaukana edessä siinsi metsä. Metsän toisella puolella on meidän määränpää. Jalat alkoivat jo puutua pitkästä matkasta. Poikkesimme pienelle metsätielle, jonka päässä on meidän määränpää.

Saavuimme määränpäähän. Jalat olivat väsyneet. Avasimme repun ja otimme ulos, vavan, uistinpakin, ja eväät. Aloitimme eväillä sille meillä oli jo vähän nälkä. Reppuun oli myös jäänyt vanha makkarapaketti. Emme viitsineet maistaa olivatko makkarat vielä hyviä, sillä emme tienneet olivatko ne homeessa. Syömisen jälkeen kaverini laittoi uuta uistinta perukkeen päähän samaan aikaan kun minä yritin irrottaa koukkua joka oli jäänyt kiinni minun takkini hihaan. Kaverini teki ensimmäisen heiton ja katsoin kuinka hopea uistin kiilsi veden alla ja tuli kohti. Toisen heiton vuoro tuli ja katsoin vierestä kun uistin lentää veteen. Hetken kun kaveri oli kelannut, vapa tärähti, ja samalla kaverini teki vastaiskun. Kala oli kiinni. Kaverini ja minä olimme innoissaan. Kala saatiin vihdoin rantaan, se oli hauki. Juoksin hakemaan kalapuntaria repustani ja punnitsimme kalan. Se painoi tasan 4kg. Kaverini ja minä olimme iloisia ja otimme paljon kuvia hauesta. Seuraavaksi otin oman vavan ja viskasin uistimen veteen. Oranssin värinen vaappu ui hienosti kohti minua ja odotin innolla tulisiko kalaa. Paikalle ilmaantui muitakin ihmisiä kalastamaan. He puhuivat eri kieltä joten emme edes yrittäneet tulkita mistä he puhuivat. Kalapaikalla oli 6 kalastajaa minun ja kaverini lisäksi. Jatkoimme kalastamista. Noin 10 min päästä yhden kalastajan vapa taittui ja samalla vedestä hyppäsi todella iso kuha. Kalastaja veti sen rantaan samalla kun toinen meni hakemaan verkkoa ja puntaria. Parin tunnin päästä kun olimme kalastellut ja saanut muutaman kalan, oli aika lähteä kotiin. Pakkasimme tavarat reppuun ja lähdimme taas pyöräilemään kohti kotia. Olimme väsyneitä ja jalkamme olivat puutuneet. Poljimme hiljaa ja ilmassa haisi pakokaasu. Vihdoin, pitkän pyöräilyn jälkeen, saavuimme takaisin koti tielle, josta kaveri jatkoi eri suuntaan kuin minä. Poljin siitä koti-ovelle, avasin varaston oven ja laitoin pyöräni sisään. Samalla äiti avasi oven, menin sisään, laitoin kengät kenkäkaappiin, söin iltapalan, kävin suihkussa ja menin nukkumaan.

 

Oskari: Älä luule ulkonäön perusteella väärin

Ei aina tule ajatelleeksi mitä rikkinäisten, likaisten tai epämuodikkaiden
vaatteiden alla voi olla. On uskomatonta, kuinka ihmiset voivat kävellä
lämminsydämisen, pitkäpartaisen katusoittajan ohi edes katsomatta päin,
mutta kuitenkin hymyillä komealle ja hienossa nahkatakissa kulkevalle
sarjamurhaajalle. Monet uskovat ihmisillä olevan erilaisia luonteenpiirteitä
pelkän ulkonäön perusteella, vaikka ne olisivat jotain aivan muuta. Kun vielä
ajattelin näin, minulle kävi tilanne, jossa tajusin kuinka väärin olin ajatellut
tähän asti.

Eräänä pilvisenä ja kylmänä päivänä, olin keskustassa kauppoja kiertelemässä,
kun kauppakadun varrella näin houkuttelevan kahvilan. Sen ovessa vilkkui
“Open“-kyltti, ja sen yläpuolelle oli teipattu mainos, jossa oli herkullisen
näköinen leivos. Kahvilan julkisivun kuitenkin pilasi sen terassilla nukkuva
luultavasti koditon nuori mies. Oli kuitenkin vasta aamu, joten hän ei
varmastikaan ollut vielä herännyt. Kahvilan ovi avautui ja ulos käveli tarjoilijan
näköinen mies kahvilan vaatteissa. Mies huusi kodittoman hereille ja käski
potkien hänet pois terassilta. Resuisissa vaatteissa mies juoksi kadun toiselle
puolelle kauppakeskukseen. Silloin luulin, että kyseessä oli taas normaali
pummi, joka etsii vain suojapaikkaa. Hieman hämmentyneenä kuitenkin menin
kahvilaan ja ostin leivoksen, jonka takia olin tullut sinne. Seuraavana päivänä
kävin aivan normaalisti lähiruokakaupassa. Pyöräilin kaupan eteen
pyöräpaikoille ja mitä näinkään. Sama mies rikkinäisissä vaatteissaan oli
vaeltanut keskustasta tänne asti. Hän näytti todella nälkiintyneeltä ja
pahoinvoivalta. Kiersin miehen kaukaa ja mietin, kuka häntä pystyy auttamaan
kun ei edes tunne häntä ja hänen ulkonäkönsä ei houkuttelisi paikalla auttajia.
Portaita pitkin pääsi kauppaan, mutta niiden vieressä oli hissi pyörätuoleja
varten. Päätin mennä hissillä, koska se oli nopeampi. Kun kävelin hissiin, likainen
mies juoksi minun edeltäni hissiin ja menimme sinne yhdessä. Se oli todella
epämiellyttävää. Yhtäkkiä mies sanoi hiljaisella ja kovia kokeneella äänellä:
“Auta minua, tarvitsen ruokaa“. No, ei minulla ollut ruokaa. Hissi muuttui
yhtäkkiä pimeäksi ja putosi alas rysähtäen. Huusin tuskasta, sillä hissin peili oli
rikkoutunut ja sirpaleet olivat tehneet käteeni syvän haavan. Muistan kuinka
mies, joka oli pyytänyt minulta ruokaa, otti ainoan paidan pois päältä ja sitoi sen
käteni haavan ympärille. Minut vietiin sairaalaan ja minulle kerrottiin, että sama
mies oli myös löytänyt lompakkoni. Hän olisi voinut ottaa sen ja ostaa ruokaa
itselleen mutta palautti sen silti lääkäreille.

Jokainen ihminen tuntee yhden tai monta ystävällistä ihmistä. Silloin on suuri
mahdollisuus että joku, joka ei näytä ystävälliseltä, voi syvimmiltään ollakin.
Tietenkään kaikki eivät ole sellaisia, joten kodittomia ihmisiä on myös hyvä
joskus välttää. Silti kaikille pitäisi antaa mahdollisuus. Kahvilankin omistajakin
olisi varmasti antanut edes vähän ruokaa, jos olisi tiennyt miten nälkäinen ja
ystävällinen hän oli. Kehottaisinkin kaikki ihmisiä antamaan jokaiselle
mahdollisuus näyttää luonteensa, eikä vain luulla niitä ulkonäön perusteella.

 

Peppina: Mökkivuokraajien ilahduttaminen piirustuksilla

Kesällä mökkeily on mahtavaa aikaa. Niinpä myös meidänkin perhe käy joka kesä
mökkeilemässä aina samalla viihtyisällä vuokramökillä. Uskotte kai, että kun on
koko elämänsä viettänyt kesiään samalla mökillä alkaa jo sitä pitää kuin omana
mökkinään. Nyt kerron siitä, miten ilahdutan mökkivuokraajia joka kesä aina
uudelleen ja uudelleen.

Kun olin pieni noin neljän vanha, vanhempani ehdottivat, että minä ja veljeni
piirtäisimme heille jonkinlaiset piirustukset. Olin tietenkin heti heidän ideastaan
aivan innoissani, koska pidin ja pidän edelleen piirtämisestä tosi paljon. Aiheen
keksiminen on ollut aina melko vaikeaa, mutta kyllä minä aina jotain keksin.
Lähinnä aina piirsin kuvan perheestäni ruokkimassa lampaita pellolla tai
kalastamassa, kalasaaliista, kaislikon hulmuamisesta tai sitten kuvan heidän
kanalastaan, jossa käymme aina ruokkimassa kanoja.

Mutta miten tällainen piirustus vaikuttaisi mitenkään mihinkään? No minäpä
kerron. Ensinnäkin ilahdutan ja yllätän mökkivuokraajia joka kesä aina uudelleen
ja uudelleen ja siitä saan itsekin iloisen mielen. Ja kaiken lisäksi vanhempanikin
ovat iloisia, kun muistan heitä piirustuksella. Siitä on tullut kuin jonkin
muotoinen perinne tai tapa jota olen jo tehnyt monia vuosia. Entä, jos en
olisikaan koskaan aloittanut tätä tapaa? Olisikohan mikään toisin? Luulisin niin.
En kyllä ole varma mikä siinä niin paljon muuttuisi, mutta kyllä se olisi silti
aikamoinen muutos, jos yhtäkkiä lopettaisin niiden piirtämisen. Luulisin etteivät
mökkivuokraajat tavallisesti saa ainakaan paljoa piirustuksia.

Itse olen kokenut, että on mukava ilahduttaa mökkivuokraajia. Näin
ehdottaisinkin, että yllätä ja ilahduta sinäkin tuttaviasi, vaikka sitten
piirustuksella tai mitä ikinä keksitkään. Vain mielikuvitus on rajana! Siitä saat
toiselle ja itsellesikin iloisen mielen.

 

Riina: Pitäisikö miettiä vai ei?

Miten ihmiset tapaavat parhaat kaverinsa? Usein tämä henkilö on
sattumanvarainen , jostain tunnettu henkilö. Kun heistä on tullut kavereita ,
huomaavat he ajan kuluessa, että he ovat parhaita kavereita. Kerron nyt oman
kokemukseni asiasta.

Minä ja paras kaverini olemme olleet kavereita niin kauan kuin jaksan muistaa.
Äitimme ovat olleet parhaita kavereita myös todella kauan. En tajunnut , että
kyseinen ystäväni olisi paras ystäväni , kunnes hän mainitsi asiasta. Siitä asti
olemme olleet parhaita kavereita , emmekä koskaan ole riidelleet , sillä meillä ei
ole erimielisyyksiä. Tämä kaveruutemme ei ollut yllätys minulle. Tiesinhän minä ,
että meistä vielä tulisi hyviä kavereita.

Olen pohtinut , miten ihmiset määrittelevät parhaat kaverinsa. Tunnen nimittäin
ihmisiä , jotka vaihtavat parasta kaveriaan parin viikon välein. Mielestäni paras
kaveri pitäisi olla henkilö , johon voi luottaa , ja jonka kanssa voi olla oma itsensä.
Parasta kaveria ei pitäisi vaihtaa joka viikko. Ihmisillä voi tosin olla monta parasta
kaveria. En usko , että parhaiden kavereiden määrä vaikuttaa elämään mitenkään
– kavereita voi aina olla , ei kaikkien tarvitse olla parhaita kavereita. Näkemykseni
asiasta on siis yksinkertainen.

En ymmärrä , miten eräänä päivänä ollaan parhaita kavereita ja toisena tuskin
puheväleissä. En vain ymmärrä sellaisia ihmisiä. Tällaiset ihmiset eivät usein edes
ymmärrä vaihtavansa parasta kaveriaan usein. Toinen tapaus on sellainen , että
ollaan parhaita kavereita kauan , ja yhtäkkiä he eivät enää puhu mistään ja he
alkavat olemaan muiden eri ihmisten kanssa. Siten , pikkuhiljaa he eivät enää ole
edes ystäviä. Toivon , ettei näin kenenkään kohdalla ole , ei ainakaan pitäisi olla.
En itse koskaan ole miettinyt , miksi juuri joku yksi kaverini on paras ystäväni ,
mutta tämän tekstin seikat todistavat , että sitäkin pitäisi miettiä – tai jättää
miettimättä.

 

Rinna: Ystävyyden tärkeys

Oletko koskaan miettinyt miten tärkeitä ystävät oikeasti ovat? Useimmat
ihmiset pitävät ystäviä itsestäänselvyytenä ja ajattelevat, että ystäviä vain on. Se
ei ole minusta hyvä asia. Ihmisten pitäisi alkaa arvostaa ystäviä, sillä elämä ilman
ystäviä voisi olla todella vaikeaa.

Tänään yksi hyvistä ystävistäni soitti minulle kertoakseen, kuinka tärkeä olen
hänelle. Aloin miettimään, miksi ihmiset eivät tee tätä useammin. Vain kahdella
sanalla voit saada toisen ihmisen iloiseksi: “Olet tärkeä”. Toki myös riidat ovat
tärkeitä, vaikka se hassulta kuulostaakin. Jos riitelette ystäväsi kanssa, se ei
tarkoita, että ystävyytesi olisi mennyttä. Jos tarkkoja ollaan, riidat itseasiassa
vahvistaa kaverisuhteita.

Ystävyys on oikeastaan todella haastavaa. Joskus pitää lohduttaa ystävää ja
joskus antaa hänen olla rauhassa, mutta kun ystävän oppii tuntemaan, sen kyllä
huomaa milloin hän tarvitsee tukeasi ja milloin omaa rauhaa. Älä myöskään
pahastu jos ystäväsi mielialat vaihtelevat. Jos hän vaikkapa tiuskaisee sinulle
vahingossa, se ei tarkoita ettei hän välittäisi sinusta.

Mietin usein, millaista elämä oikeastaan olisi ilman ystäviä. Ystävät tukevat,
välittävät, lohduttavat, ja tekevät kaikkensa ystävyyden eteen. Mietitäänpä
hetki, mitä kaikkea ystävien kanssa voi tehdä ja miten se meihin vaikuttaa.
Ystävien kanssa voi jutella, käydä syömässä, mennä ostoksille ja myös ihan vain
olla. Ainakin minulle ystävät ovat merkittävässä osassa jokapäiväistä elämääni
niin koulussa kuin myös vapaa-ajalla.

Ystävyyttä on niin monet asiat, että niitä ei voisi mitenkään tässä luetella. Siksi
se onkin minusta niin mielenkiintoista. Kavereita tulee ja menee, mutta
tosiystävät pysyvät aina vierelläsi. Minä olen sitä mieltä, että ilman ystäviä,
elämä olisi paljon yksitoikkoisempaa.

 

Sofie: Isovanhempien ilahduttaminen

Menen aina välillä mummilaan yöksi He aina ilahtuvat tulostani.
Kerran kun mummi joutui sairaalaan polvi leikkaukseen, mietin, mitä tekisin jos
mummia ei enää olisi. Kun sitten menimme katsomaan mummia hän kertoi
mitä leikkauksessa oli tehty.

Mummi on usein yksin kotona, koska ei pääse liikkumaan kunnolla jalkansa
takia. Ukki menee auttamaan yhtä sukulaista saareen. Mummi ilahtuu aina kun
käyn siellä. Teen asioita joita hän ei pysty tekemään. Minua harmittaa aina kun
mummin jalka sattuu. Yleensä menen mummilaan myös sen takia että meitä
on kotona tosi paljon ja on kiva päästä välillä rauhoittumaan.Mitäköhän tekisin
jos mummia ja ukkia ei olisi? Suoraan sanottuna tulisin varmasti umpihulluksi
jos en pääsisi jonnekin rauhalliseen paikkaan hiljentymään aina välillä.

Kun ukki on mummilassa, ilahdutan häntä menemällä hänen kanssaan lenkille.
Olen usein miettinyt miten ukki jaksaa ulkoilla niin paljon. Kerrankin
hämmästelin silmät pyöreinä kun ukki pyöräili sieltä Kaarinasta Turkuun asti!
Serkkunikin tulee aina mummilaan ja meillä on hauskaa. Menemme useasti
Ruissaloon ja vaarniemeen, koska vaarniemessä on iso lintu torni josta on
komeat näkymät. Viileä tuuli ujeltaa mereltä ja siellä on pöllöjä. Me
matkustelemme myös paljon.

Reissaamme ympäri Suomea ja mummi ja ukki ovat iloisia kun menen heidän
mukaansa. He kuuntelevat nauraen minun hupsuja juttujani. Serkkuni tulee
aina välillä mukaani.Olemme menossa ehkä joku vuosi lappiin ja mummi sanoo
että siellä on tylsää ilman minua. Mummi ja ukki ovat minulle hirmu tärkeitä!

Kerrankin reipastelimme katsomaan mummin 96 vuotiasta tätiä. Hän täyttää
tänä vuonna 97! Ja sinne missä hän asuu on hirmu kauan matkaa. Melkein yli 2
tuntia. Ja kun olimme mummin kanssa poimimassa mustikoita, joita tuli
loppujen lopuksi 10 litraa, mummi sanoi että olin paljon avuksi. Mummi keräsi
5 litraa ja minä 5.Mummin jalat sattuivat sen jälkeen aika paljon ja mietin että
mitä jos ne olisivatkin olleet minun jalkani jotka sattuivat.

 

Timmy: Tietokoneen ajankulutus

Tietokone, asia joka vie nuorten, erityisesti poikien ajan
ja huomion. Erityisesti tietokonepelit vievät kaiken
huomion. Itsekin olen pelannut tuhansia tunteja
tietokonepelejä. Internetissä on monia erilaisia pelejä,
joista perheen pienimmät, ja vanhimmatkin voivat nauttia.
Minun äitini ei ymmärrä pelaamisesta mitään. Hänen
mielestään voin pelata niin paljon kuin haluan, kunhan se
ei haittaa koulunkäyntiäni. Tähän mennessä pelaaminen ei
ole haitannut koulua, läksyt ovat aina tehtynä ja peleihin
kertyy ylimääräisiä tunteja.

Pelaan aina joko luokkalaisteni kanssa, tai muiden
suomalaisten, minun ikäisteni kanssa. Koulun jälkeen
kaverin kanssa höpöttäminen tietokoneen ääressä ja pelin
voittaminen yhteistyöllä tuo vaan lisää hauskuutta
päivääsi. Kaverin luokse meneminen ja yhdessä samassa
huoneessa pelaaminen on aktiviteettia, jota kutsutaan
myös nimellä LAN-party.

Pelaaminen myös kuluttaa energiaa. Silmätkin usein
rasittuvat. Jalat särkevät, kun olet säikähtäessä
pompahtanut ja jalkasi lyövät pöydänkulmaan. Kädetkin
ovat päivän pelaamisen jälkeen kipeät. Silmien rasituksen
estämiseksi on keksitty pelilasit, jotka vähentävät
sinistä säteilyä näytöstä. Kyseiset lasit ovat 100€.
Mielestäni ne ovat liian kalliit.

Lue myös osa 5.

Koosti: Satu

Artikkelikuva: Pixabay