Talven ajan ajatuksia yhdessäolosta ja toisten huomioimisesta, osa 3.

Rieskalähteen koulun 7-luokkalaisten kirjoittama juttusarja jatkuu.

 

Aleksi: Luottamus luo solidaarisuutta

Luottamus luo solidaarisuutta ihmisten välille, minkä kautta elämästä tulee
sujuvaa ja ennakoitavaa.

Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että voit luottaa johonkin tai johonkuhun.
Se, keneen tai mihin luotat, ei petä luottamusta tai kerro salaisuutta eteenpäin.
Itseluottamus on luottamista omaan itseensä. Jotkut ihmiset eivät luota itseensä
tai kehenkään muuhun. Olen miettinyt, että miksi ihmiset eivät luota ihmisiin tai
itseensä?

Jotkut Ihmiset luottavat muihin heti ja jotkut eivät. Kun luottamusta ei synny,
ihminen epäilee yleensä luottamuksen kohdetta. Ihmiset arvioivat
luottamuksen kohteen esim. kertomalla jonkin pienen salaisuuden ja
katsomalla, kertooko hän siitä muille vai pitääkö hän sen omana tietonaan.
Itseluottamus on luonteeltaan erilaista. Itseluottamus tarkoittaa sitä, että
uskoo onnistuvansa ja selviytyvänsä siitä mihin joutuu tai ryhtyy. Jotkut uskovat
epäonnistuvansa kaikessa. He eivät ryhdy tai osallistu mihinkään, missä he
luulevat epäonnistuvansa. Itseluottavainen ihminen juhlii onnistumistaan,
mutta hyväksyy myös epäonnistumisensa.

Luottamus luo turvaverkon. On turvallista, kun voi luottaa ystäviin, opettajiin ja
vanhempiin.

Minä luotan itse esim. siihen, että pärjään koulussa tai jos en tiedä läksyjä,
kaverit varmasti kertovat ne. Olen huomannut esim. online-peleissä, että en voi
aina luottaa joukkueeseeni, jolloin luotan enemmän itseeni. Välillä minulla on
itseluottamus niin korkealla, että luulen olevani vanhempiani viisaampi. 😉

 

Arttu: Anna hyvän kiertää

Minulle kävi ikävästi eräänä kiireisenä kouluaamuna, kun olin torkuttanut
herätyskelloani liian pitkään. Minulle tuli kauhea kiire linja-autoon. Puin vain
nopeasti vaatteet ylleni, nappasin repun mukaan ja lähdin juoksemaan kohti
bussipysäkkiä. Kaivoin bussikortin taskustani ja näytin sitä leimauslaitteelle.
Mutta kuinka ollakaan leimauslaitteeseen syttyi punainen valo ja siinä luki: saldo
nolla euroa. Mietin mitä tehdä. Kokeilin taskujani ja reppuani, mutta minulla ei
ollut yhtään rahaa mukana. Samalla huomasin, että minulla ei ollut edes
kotiavaimia, jotta olisin voinut käydä hakemassa rahaa kotoa. Bussipysäkiltä ei
myöskään noussut muita matkustajia, joilta olisin voinut lainata rahaa. Selitin
bussikuskille tilanteen, että bussikortissani ei ollut rahaa ja kukkaroni oli kotona,
samoin kuin kotiavaimeni. Bussikuski hymyili minulle ja totesi, että sellaista
sattuu ja tämän kerran saat mennä ilmaiseksi. Kuskin teko oli mielestäni erittäin
reilu ja solidaarinen.

Pääsin itse myös kerran auttamaan vastaavanlaisessa tilanteessa. Pieni poika,
ehkä kolmas luokkalainen, oli unohtanut kukkaronsa sekä avaimensa kotiin ja
hänen äitinsä ei vastannut puhelimeen. Poika itki bussipysäkillä ja menin
kysymään häneltä, mikä hänellä on hätänä ja voinko auttaa. Annoin pojalle
bussirahat ja hän oli erittäin iloinen.

Medioista on saanut lukea muutaman kuukauden sisällä, kun on ollut tapauksia,
joissa bussikuskit ovat jättäneet lapset bussipysäkille. Tämä on minusta väärin ja
näin ei saisi edes tehdä. Kylmällä säällä monen kilometrin matka voi olla aika
tuskallinen. Jokaisella meillä pitää olla sen verran auttamisen halua, että
toimimme oikein vastaavanlaisissa tilanteissa ja muissakin. Annetaan hyvän
kiertää, eli kun autamme muita, muutkin auttavat meitä ennemmin tai
myöhemmin.

 

Benjamin: Viimeinen koulupäivä ennen lomaa

Kylläpäs koulu menee nopeasti, kun on enää yksi koulupäivä jäljellä ennen
kesälomaa. Heräsin kahdeksalta innoissani, kun tiesin että on viimeinen
koulupäivä ja loma alkaisi. Sitten puin päälleni ja lähdin kouluun. Minä odotin,
että koulu loppuisi aikaisin ja saisin todistuksen.

Menimme yhdeksäksi kouluun, meillä oli välitunti. Menimme sen jälkeen
liikuntasaliin ja saatiin ohjeet siitä miten mennään kirkkoon. Meillä kesti
Maarian kirkolle 15 minuuttia kävellen. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Minun
kaverit ja minä istuimme vierekkäin ja laulettiin suvivirttä. Sitten menimme
takaisin kouluun ja söimme ruokaa mikä oli hyvää. Meidän kevätjuhla alkoi
yhdeltätoista ja siellä oli hauskoja esityksiä.

Keräännyimme luokkaan odottamaan todistuksien jakoa ja opettajaa.
Olin tyytyväinen todistukseeni ja joukossa oli hyviä numeroita.
Toivotimme opettajalle hyvää kesää sitten lähdin koulusta kotia päin.
Äiti ja isä antoivat minulle palkinnon hyvästä kouluvuodesta, he ostivat minulle
lippiksen. Sain myös isovanhemmilta kesärahaa, kun olin saanut hyvän
todistuksen.

Minä menin kavereitten kanssa ulos ja pelasimme futista. Aurinko paistoi ja oli
ihanan lämmintä. Miettisimme mitä me tehdään huomenna, ei olisi kiire
mihinkään. Saisi nukkua pitkään. Nyt olisi loma viimeinkin.

 

Emilia: Ystävyyden tärkeys

Elämä voi olla usein hankalaa, jota varten ystävät on luotu auttamaan. Tässä
blogissa kerron omia näkemyksiä asiasta ja siitä mitä itse olen kokenut.
Minulla on tällä hetkellä monta kaveria, josta olen todella kiitollinen. Minun
mielestäni ilman ketään ystävää, joka on pitämässä sinusta huolta ei voi elää.
Onhan ystävien kanssa aina riitoja, mutta kyllä niistä on selvitty naurulla tai
itkulla.

Vaikka jotkut kyllä tekee pahan virheen mm. Kun riitoja tulee ja he ei heti pääse
sopuun niin jompikumpi katkaisee toisen kanssa välinsä, joka minun mielestäni
on väärin, koska jos oikeasti mietit niin, koska on ollut tilanne jolloin et olisi
tarvinnut ystäviltäsi tukea, ja kelle kerrot synkimmät salaisuudet ja ongelmasi,
kun et kellekään muulle niitä ole viitsinyt kertoa? Ei myöskään unohdeta naurua
ja iloa, jota jaat ystävien kanssa.

Kun näitä asioita juuri mietit niin ymmärrät, kuinka paljon ystävät sinulle todella
merkitsee.

Löysin eilen tähän ystävyys aiheeseen liittyvän herkän runon:
Ystävää ei saa rahalla,
ei hyvällä eikä pahalla.
Ystävyys syntyy noista,
elämän monista kiemuroista.
Olet olemassa, rakas ihminen.
Elämä kaunis on, kun tiedän sen.
Ei tärkeintä se, mitä sanot, teet,
vaan mitä olet, hymy, kyyneleet.

Mirjami Lähteenkorva

Olet varmasti koko tämän tekstin ajan ajatellut jotain sinulle tärkeää ihmistä,
mutta oletko tullut ajatelleeksi tekstiäni lukiessa, että eihän se aina ihminen
tarvitse olla!

Todella monella ihmisellä on vahvoja tunteita esimerkiksi eläimiä kohtaan. Oli
se sitten olla koirasta rottaan tai kissasta pupuun. Monet luo ystävyyssuhteen
oman lemmikkinsä tai muun eläimen kanssa. Voihan sitä tulla ajatelleeksi, että
ihminen ei pysty luomaan niin vahvaa suhdetta eläimen tai muun kanssa, kuin
pystyy ihmisen kanssa, mutta tämä on väärin! Kyllä sitä samaa surua silti tuntee
jos sen toisen menettää. Itselläni tällä hetkellä ystävä ja koira ja molemmat
tuntuvat samanvertaisilta.

Tarkoitukseni on kertoa, että älä ikinä katkaise välejä tärkeän ystävän kanssa vain
tyhmän riidan takia ja ettei asiaa oteta niin ilmiselvänä, että ystäviä on vain
ihmismuotoina toiselle ihmiselle, koska asia ei selvästikään ainakaan minun
mielestäni näin ole, asia ei myöskään olisi niin etteikö muilla kuin ihmisillä voisi
olla ystäviä, meinaan taas myös eläimillä niitä voi olla.

Haluaisin mielellään kuulla teidänkin mielipiteitä asiasta, vaikka olisittekin
erimieltä. Haluan myös kuulla kuinka tärkeitä ystävät ovat teille ja tuleeko
ystäviä teille monessa muodossa. Olisi mukava myös tietää, kun kerran tämä eläin
aihe otettiin tähän mukaan, niin onko juuri sinulla eläimiä ja kuinka paljon ne
sinulle merkitsee?

Nähdään seuraavassa blogissa
Kiitos kuin luit!

 

Ilja: Matkamme Saksaan

Heräsin kello 3 yöllä, koska lento kohti Saksaa lähti noin yhden ja puolen tunnin kuluttua. Olin nukkunut vain 3 tuntia ja olin erittäin väsynyt. Hyvä kun edes heräsin. Olin jännittänyt matkaa koko illan ja vaikka olin tehnyt monta kryptoa en vain saanut unta. Mutta lentokentällä olin jo ihan pirteä. Siellä tapasimme mummini ja ukkini jotka tulivat mukaan lomallemme, koska me emme ole erittäin kokeneita matkailijoita.

Lensimme Riikaan pienellä koneella ja matka kesti vain puoli tuntia. Lentokentällä korvani olivat lukossa ja ne särkivät. Olisi kannattanut haukotella hieman enemmän. Onneksi sain ne pian pois Pian pääsimme Saksan lennolle. Matka kesti noin 1,5 tuntia, vaikkei se siltä tuntunutkaan.

Olimme Berliinin lentokentällä, joka oli valtava. Jakauduimme kahteen eri ryhmään. Puolet menivät autolla ja puolet junalla. Minä menin junalla isäni, äitini ja pikkusiskoni kanssa. Mielestäni junamatka oli hieman ahdistava, vaikka en tiedä miksi. Voi olla, että se johtui niistä kanadalaisista ja yhdysvaltalaisista, jotka istuivat vastapäätämme. He puhuivat niin kovaäänisesti ja pelottavalla aksentilla.

Sitten alkaa bussimatka märällä tiellä. Bussissa olin nukahtamassa, mutta päätin olla nukkumatta. En usko että minun olisi edes tarvinnut yrittää olla nukkumatta, koska bussi rytisi niin paljon, että jopa katossa oleva hätäuloskäynti lähti paikoiltaan ja heilui. Sen takia sisälle tuli vettä ja kastuin hiukan ja bussikuski meinasi myös ajaa kolarin. Enpä enää tuohon bussiin nouse. Mistäköhän kuskikin sai ajokortin. Koko matka oli pelkkää pelkäämistä.

Samaan aikaan pikkusiskoni katsoi rauhassa Titi-nallea. Edessä oleva yhdysvaltalainen piti tästä musiikista, joka tuli DVD-soittimesta. Itse olen jo kyllästynyt tähän musiikkiin ja se soi koko ajan päässäni. Ihmeellistä miten joku voi pitää siitä.

Pääsimme vihdoin hotellille Füsseniin, ja ensimmäinen asia jonka tein oli nukkuminen. Nukahdin heti ja nukuin 1,5 tuntia putkeen, kunnes minut herätettiin. Isä sanoi että oli aika lähteä kokeilemaan uima-allasta. En jaksanut lähteä, mutta pakotin itseni siihen. Päässäni pyöri vain sanat “Menisinkö vai enkö menisi?” Puoliunessa kävelin kohti uima-allasta, ja kun hyppäsin altaaseen, tulin heti virkeäksi lämpimässä altaassa. Omituista kuinka vesi virkistää niin paljon. Ulkoallas oli jostain syystä suolavettä. Ja vaikka ulkona olikin vain noin 15 astetta, allas oli lämpimämpi kuin sisäallas.

Parin päivän päästä oli aika lähteä Alpeille kiipeilemään. Mietin, että jaksaako pikkuveljeni kävellä ylös asti. Ihmettelen, että miten pikkuveljeni silti jaksoi kävellä ylös asti, vaikka Espanjassa hän ei edes jaksanut parin kilometrin automatkaa. Alpit taas olivat yli 5 kilometriä kävelyreittiä pitkin. Luultavasti Alpit kai olivat hieman kiinnostavimpia kuin Espanjan hienot kaupungit.

Linnojakin löytyi. Tietysti kaikki hienot nähtävyydet pitää rakentaa korkealle ylös vuorille. Koitti siis toinen matka ylös. Tällä kertaa samaan aikaan satoi. Saksassa taisi olla vain kaksi sadetonta päivää. Likomärkänä tulimme alas tylsältä linnareissulta. Yleensä olen erittäin kiinnostunut linnoista, mutta tuo linna ei kiinnostanut minua tippaakaan. Se johtui luultavasti siitä, että kierroksella ei käsitelty yhtään mitään muuta, kuin omituisia tauluja, vanhoja tuoleja ja pölyisiä pöytiä. Itseltäni ei löydy minkäänlaista kiinnostusta niihin.

Matka oli erittäin mukava. Voi olla että se johtui siitä, että se oli ensimmäinen kerta kun kävimme jossain muualla kuin naapurimaassamme Ruotsissa. Maisemat olivat upeita ja kuvia ja videoita otin ehkä hiukan liikaa, sillä lähes koko muistini täyttyi matkan aikana. Parasta oli kyllä Alpit, maisemat ja hotelli. Hotellilla parasta oli uima-allas ja aamupala. Runsaammasta aamupalasta ei voi edes haaveilla. Alpeilta taas näki koko kaupungin ja kuvista tuli upeita.

Kotimatka ei ollut paras mahdollinen. Lento oli myöhässä, joten emme ehtineet lennollemme Turkuun. Jouduimme siis yöpymään Riikassa. Pikkuveljeni oli raivoissaan. Luultavasti hän oli väsynyt, koska kello oli kaksi yöllä, kunnes vihdoin pääsimme hotellille.

Mielestäni se oli aika hauska jäädä Riikaan, koska näimme vielä enemmän nähtävyyksiä. Näimme jopa sotilaita marssimassa rauhanpatsaan ympärillä. He vaihtoivat vahtivuoroja. Patsas oli kiinnostava, koska se oli kuulemma rakennettu silloin, kun Latvia vapautui Neuvostoliiton vallasta. Harmi vain, että puhelimeni jäi hotelille, enkä saanut siitä kuvaa.

Loppumatka sujuikin hyvin. Kotona äiti alkoi jo miettiä seuraavaa lomakohdetta. Tämäkin oli Saksassa Alppien vieressä. Voi olla, että lähdemme sinne seuraavana kesänä. Ja tietysti heti viikon päästä täytyi lähteä risteilylle. Tuon matkan takia äiti miettii koko ajan uusia hienoja kohteita. En valita, sillä olen käynyt Ruotsissa yli 20 kertaa tervehtimässä mummoani ja ukkiani. Ja aina samassa paikassa. Kun olen kasvanut innostukseni on haihtunut. Joten seuraavaksi Italiaan!

 

Julia: Isovanhemmille enemmän aikaa

Mielestäni en ole arvostanut isovanhempiani tarpeeksi. Viimeaikoina olen
yrittänyt arvostaa heitä ja antaa heille enemmän aikaa. Ajattelin kertoa teillekin
tästä asiasta ja ehkä tekin tämän tekstin jälkeen käväisisitte isovanhempienne
luona!

Muutama viikko sitten mummini oli sairaalassa. Kävin kyllä sairaalassa pari
kertaa, mutta näin myöhemmin ajatellen kävin liian vähän. Ajattelin, että voisin
korvata sen käymällä isovanhemmillani ainakin kerran viikossa. Olisihan se
minustakin mukavaa, jos lapsenlapseni tulisivat moikkaamaan minua, kun olen
vanhus. Eilen kävin taas heidän luonaan ja kävimme myös kahvilla ja kaupassa.
He tulivat todella iloisiksi, itsellenikin tuli hyvä mieli.

Noin viikko sitten kävimme yhdessä kahvilla isovanhempieni kanssa. Juttelimme
niitä näitä ja puheen aiheeksi tuli mummini sairaus. Mieleeni ei ollut tullut, että
sairaus olisi niin vakava. Olin aina vain ajatellut, että eivät he täältä mihinkään
lähde ja heillä on kaikki hyvin. Huomasin myös, että isovanhempani tulivat
todella iloisiksi ja he mainitsivatkin, että on todella ihanaa kun tulen
moikkaamaan heitä.

Kyllähän mekin tarvitsemme isovanhempien huolenpitoa ja hellyyttä. Ehkä
heidän jutut välillä vähän kyllästyttävät, mutta on heidän tykönä kiva käydä silti
ja aina on tarjolla jotain hyvää herkkua. Ulkomaillekin mennessä rahat eivät
lopu, siitä ukki on pitänyt aina huolen! Minusta on myös mukava saada
mummilta jotkut ihanat itsetehdyt villasukat taikka lapaset, ja odotankin
ensijoulua!

Minulle isovanhemmat ovat todella tärkeitä, ja toivon, että tekin rupeatte
käymään useammin isovanhempienne luona, ellette vielä käy. Se ilahduttaa
heitä todella paljon, vaikka he eivät sitä välttämättä itse myönnäkään.

Lue myös osa 4.

Koosti: Satu

Artikkelikuva: Pixabay