Talven ajan ajatuksia yhdessäolosta ja toisten huomioimisesta, osa 2.

Rieskalähteen koulun 7-luokkalaisten kirjoittama juttusarja jatkuu.

 

Maija: Sisarukset niitä rakkaimpia

Kuka onkaan parempi kinastelukaveri vanhempien kanssa, kuin oma sisar? Sisaret ovat niitä rakkaimpia ja välillä kauheimpia ihmisiä elämässä. Usein unohdetaan kuinka rakkaita sisarukset oikeasti ovat ja aletaan miettiä vain riitelemisen määrää. On niitä huonojakin päiviä, kun tulet nälkäisenä kotiin pitkän päivän jälkeen ja veli on syönyt kaiken ruoan jääkaapista tai kun nukuit pommiin ja vessa on varattuna koko aamun. Siinä vaiheessa rakkaus sisarta kohtaan ei välttämättä ole kovin suuri.

Pienempänä vanhemmat sisarukseni käyttivät enemmän valtaa, mutta isommaksi tultua ei valta enää auta joten sanaharkkoa on usein. Ärsyttävimpiä sisarukset kuitenkin ovat käytännön asioissa eivätkä itse riidoissa. Kun sisko on lainannut vaatteitasi, jota itse olisit juuri käyttänyt tai vienyt laturisi juuri kun sitä tarvitsisit. Näitä tilanteita on päivittäin eikä niille mitään mahda. En yleistä asiaa, koska olemassa on sisaruksia jotka eivät tule koskaan toimeen ja sisaruksia jotka eivät koskaan riitele, itse en tällaisia vain henkilökohtaisesti tunne. Kaikissa tuntemissani perheissä siskot ja veljet riitelevät välillä, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän.

“Mä riitelen mun siskon kaa joka päivä. Se on niin ärsyttävä.” Tällaista lausetta kuulee aina välillä. Ihmiset näyttävät miettivän nykyään vain riitelyn määrää, eikä ollenkaan niitä hyviä aikoja yhdessä. Minullakin on kolme isoveljeä ja ensivaikutelma, minkä ihmiset siitä saavat, on järkyttävä. Heti alkaa säälivät katseet ja huokaukset nousta pintaan. No mikäs siinä kyllä ne veljet välillä hermoille käyvät, mutta pääasiassa ovat kyllä aivan ihania.

Itselläni on melko hyvä ja läheinen suhde kaikkiin veljiini. Meillä on paljon yhteisiä kavereita ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Riitojakin tulee melkein päivittäin, mutta niistä ollaan aina selvitty. Kavereitteni sisarsuhteiden perusteella, mielestäni kaikki välittää sisaristaan, vaikka ei siltä heti vaikuttaisikaan.

 

Maria: Olin aina halunnut mennä Afrikkaan.

En ollut koskaan ennen käynyt ulkomailla, ja halusin juuri Afrikkaan. Varmaan mietit miksi. Olin aina ihaillut kuvista Afrikan kaunista luontoa ja olisi mahtavaa päästä patikoimaan sinne. Halusin kokea sen mummoni ja perheeni kanssa. Halusin mummoni mukaan, koska näemme todella harvoin pitkän välimatkan takia. Olisi mahtavaa kokea jotain sellaista, mitä emme koskaan unohtaisi.

On oikeasti ihmeellistä kuinka ihmiset, jotka asuvat samassa maassa voivat erota monella tavalla toisistaan. Hartain toiveeni tuli toteen parin vuoden sisällä. Pääsin Afrikkaan patikoimaan mummoni ja perheeni kanssa. Se oli mahtava kokemus, kaikkea mitä olisin matkalta voinut toivoa. Patikointiretken lopussa saavuimme pieneen kylään. Asukkaat olivat siellä ihan erilaisia kuin matkan alussa olevassa isommassa kylässä. Täällä kaikki ihmiset olivat todella laihoja, eivätkä näyttäneet nauttivan elämästään. Heistä näkyi ulospäin, että kaikki ei ollut hyvin. Nämä ihmiset näkivät nälkää. Annoimme heille vettä, jota olimme ostaneet matkan varrella olevasta pienestä kaupasta.

Tuntuu, että nykyään ihmiset eivät edes muista näitä ihmisiä eri puolella maailmaa, jotka taistelevat joka ikinen päivä pysyäkseen hengissä. Ihan kuin nykyajan ihmiset välittäisivät aina vain itsestään ja jotkut eivät edes huomioisi toisia ihmisiä ympärillään. “Kunhan itsellä kaikki on hyvin, olen onnellinen”, sehän voi olla ihan totta, mutta kai välität myös läheisistäsi ja yrität tehdä heidän olonsa myös mukavaksi? Sen ei tarvitse edes olla läheisesi tai edes tuttu. Nykyään on hyvä, että voi oikeasti auttaa toisia ihmisiä eri puolella maailmaa esim. lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen.

Monet ihmiset käyvät paljon vastoinkäymisiä. Toiset vähemmän ja toiset enemmän. Mutta kaikki ovat joskus surullisia. Ei elämä olisi elämää ilman niitä joka ikistä kyyneltä ja surua. Mutta jotkut ihmiset ottavat asiat liian vakavasti ja murehtivat ihan turhasta. Pitäisi keskittyä mieluummin asioiden hyviin puoliin kuin aina ajatella vain kaikkea huonoa. Vaikka olisit surullinen ajattele kuinka paljon enemmän huolia joillain muilla ihmisillä on tällä hetkellä. Pitäisi olla kiitollinen kaikesta mitä itsellä on.

 

Miska: Lomamatka Maltalle

Olin pitkään odottanut matkaa maltalle. Lentokentältä menimme syömään
ravintolaan. ravintola oli ihan tyhjä koska siihen aikaan ihmiset eivät syöneet.
Syömisen jälkeen menimme rahtilaivalla eri saareen missä meidän vuokratalo
on. Talo oli iso, siellä on kolme kerrosta, uimaallas ja parvekkeita. Myöhemmin
uimisen ja lepäämisen jälkeen lähdimme kauppaan. Kauppa oli pieni myymälä,
mutta sieltä sai tarvittavat tavarat. Kaupan edessä oli ystävällinen valkoinen
kissa otimme siitä kuvia ja silitimme sitä.

Toisena päivänä lähdimme uimaan rannalle missä oli isot aallot vietimme siellä
kokopäivän. Illalla menimme syömään hienoon ravintolaan. Kolmantena
päivänä lähdimme laivalla takaisin toiseen saareen. Menimme toiseen
vuokrataloon. Siellä ei ollut uimaallasta mutta silti ihan hauskaa. Lähdimme
kiertelemään kaupunkia jossa oli paljon kauppoja. Illalla menimme takaisin
talolle pelasimme korttia ja pidimme hauskaa.

Neljäntenä päivänä lähdimme vesipuistoon siellä oli ihan hauskaa. Illalla
menimme maltan parhaimpaan ravintolaan siellä oli hyvää ruokaa ja olimme
siellä kauan. Viidentenä päivänä lähdimme uimarannalle. Siellä oli sininen vesi
ja meduusa varoitus. Pelasimme siellä lentopalloa ja jalkapalloa. Illalla aloimme
jo pakata tavaroitamme koska seuraavana päivänä oli jo lähdön aika. Lähdimme
taksilla lentokentälle.

 

Nestori: Välittämisen Taika

Oletko koskaan huomannut miten sukulaiset välittävät sinusta? Olen alkanut
itse ymmärtämään asiaa uudelta näkökulmalta. Haluaisitko kuulla asiaa minun
kantistani?

Mieti, mitä tapahtuisi ilman sinun sukulaisten rakkautta. Huomaatko jopa
arkipäivissä miten sukulaisten rakkaus ja välittäminen vaikuttaa sinuun. Et
varmaan ole miettinyt asiaa, mutta kun alat miettimään asiaa eri kantilta näet
saman asian minkä monet muut havahtuneet näkevät tälläkin hetkellä.

Huomasin toissa päivänä, vaikka kuinka huonossa tilanteessa olisikin, niin
sinusta siltikin välitettäisiin ja että voit olla onnellinen. Tämän asian takia voin
aina kulkea hymy suussa, vaikka kuinka kurja päivä olisikin. Se oli helpotus nähdä
tuommoinen näky ja todistaa sitä todeksi.

Muistelen vieläkin sitä lämmintä joulua, jonka vietin sukulaisteni kanssa
Espanjassa ja kun näin köyhän perheen kävelevän keskellä marketin polkua.
Huomasin heidän välittämisen ja ilon määrän, vaikka eivät välttämättä olleet
rikkaita. Sain idean siitä hetkestä ajatella asiaa, että miksi se on niin tärkeä osa
tätä ihmisten elämää.

Mammani sanoi minulle Espanjan matkan jälkeen vähän asiasta ja aluksi
ihmettelin, että mitä hölyn pölyä mammani selitti. Mutta nyt ymmärrän, miksi
ja mistä hän puhui. Hän tarkoitti juuri sitä asiaa mistä minä puhun eli sukulaisten
ja läheisten välittämisestä. En vieläkään ymmärrä mitä hän selitti, mutta tiedän
sen, että sinä voit ymmärtää sen.

Jos saisin mahdollisuuden, niin kysyisin sinulta oikeasti, että mitä välittäminen
sinulle merkitsee onko se päivän proteini annos että jaksaa koko päivän tai onko
se sydän, joka pitää sinut käynnissä. Mieti asiaa? Onko se oikeasti niin tärkeä
huomaamaton osa meidän elämää tai päivää. Voin sanoa, että minulle se on
kyllä aamun proteini paukut, jotka pistävät minut käyntiin.

Oletko saanut havahdusta näistä ajatuksista? Kerro minulle ihmeessä, koska
haluaisin tietää mitä sinä ajattelet Välittämisen Taiasta.

 

Otto: Kreivilän kylän mahtava yhteishenki

Lauantaina 28.1.17 lunta pyrytti hiljaiseen tahtiin pienellä tuiskeella. Olin aamu
seitsemältä koirani kanssa lenkillä Sepänkadulla, kunnes huomasin Markon
Puodissa outoa menoa. Jos muistatte kyseisen sekatavarakaupan, tiedätte hyvin
sen aukeavan lauantaisin kymmeneltä. Poikkeusta ei ollut edes Markon
syntymäpäivänä.

Olen aina pitänyt kylän sekatavarakaupasta, enkä tosissaankaan toivonut sille
mitään pahaa, vaikka kerran vitsailtiin sen ryöstämisestä porukoiden kanssa…
Tämä tilanne kumminkin näytti olevan kohdalla, joten koitin koiraani turvaten
tarkistaa asiaa. Kävin kurkistamassa kaupan pääovesta ja totesin tilanteen
olevan todellista. Huomasin samalla takanani olevan nuoren naisen jo
soittaneen poliisille.

Kaupan takaovi aukesi ja ryöstäjät kiirehtivät ulos autolle, joka juuri saapui
pääoven eteen. Koirani kanssa en voinut edesauttaa kauppiasta vielä tässä
kohtaa, vaikka kuinka olisin halunnut. Poliiseille toki kerroin jo ohi menneen
tilanteen. He hälyttivät lisävoimia ja lähtivät vorojen perään.

Seuraavina kolmena päivänä koko kylä auttoi Markoa ja hänen vaimoaan
Minnaa kaupan uudelleen järjestelemisessä. Oli uskomatonta nähdä miten
kauppiaat saivat huomionosoituksia ja apua kaikessa. Piti siinä kohtaa miettiä,
miten voisin itse heitä auttaa. Otin kumminkin itseäni niskasta kiinni ja menin
tarjoamaan siivousapua, joka otettiin mielellään vastaan.

Olihan sekin erikoista nähdä, miten tämänkaltainen tilanne vaikutti erityisesti
Markoon ja samalla myös koko kylän ihmisiin. Marko kertoi minulle miten tämä
tilanne vaikutti sen, että jokaisen asiakkaan kohdalla pitää miettiä erikseen,
onko hän tekemässä minulle jotain. Uskon kumminkin, että pääsen asian yli
pienillä traumoilla, hän sanoi. Uskomatonta oli myös nähdä se, kuinka tärkeä
kyläkauppa oli koko kylälle ja miten jokainen halusi kantaa kortensa kekoon.
Asiasta kerrottiin jopa paikallislehdessä.

 

Saana: Nälänhätä maailmalla

Joka päivä, kun herään menen jääkapilleni ja se on täynnä. Saan joka päivä
kunnon ateriat, pääsen kouluun ja sielläkin valmistetaan minulle kunnon ateria.
Kun pääsen koulusta kotiin, pöydässä odottaa ruoka. Minulla on kaikki hyvin.
Mutta toisaalla lapset ei saa edes puhdasta vettä tai kunnon ateriaakaan. Pohdin
asiaa miltei joka päivä. Miten maailmalla puhutaan siitä, että kehitysmaiden
asemaa pitäisi kohentaa. Mutta tuntuu kuin yhtenä hetkenä se on tärkeä asia,
mutta toisena hetkenä muut “tärkeämmät” asiat sivuuttavat niin sanotusti
ihmisten elämän maapallolla. Maailmalla pienet 6-vuotiaat lapset paiskivat töitä
ruoan saamisen vuoksi. Me heitämme joka päivä suuria määriä ruokaa pois.
Toisaalla lapset ja aikuisetkin tekisi mitä vain saadakseen edes päivän ruoat, ja
me heitämme päivittäin ruokaa pois. Maailmalla yli 800 miljoonaa ihmistä on
aliravittuja jos mietit, että Euroopan väkiluku on noin 743,1 miljoonaa ihmistä.
Eli miltei kaikki eurooppalaiset kärsisivät nälänhädästä. Miten me yhdessä
voisimme vaikuttaa asiaan?

Miten nälänhätä ja kodittomuus maailmalla saataisiin vähentymään? En väitä,
että emme olisi tehneet mitään asialle, mutta voisimmeko parantaa asiaa?
Emmehän me yksin voi vaikuttaa asiaan meidän pitäisi toimia yhdessä, jotta
tämä julma maailma saataisiin kuriin. Nigeria on yksi kehitysmaista. Ja siellä on
noin 177 miljoonaa ihmistä ja yli puolet kärsii nälänhädästä ja kodittomuudesta.
Puhdas vesi on myös hyvin tärkeä elintarvike jota heillä ei pahemmin ole. On
rikkaus syntyä Suomeen. Suomessa meillä kaikki on hyvin. Ruokaa, puhdasta
vettä ja katto päänpäällä. Kun meillä täällä Suomessa on kaikki hyvin on helppo
käydä myös koulua. Me pääsemme kouluun oppimaan joka päivä jotain uutta,
mutta toisaalla lapset ei pääse edes kouluun vaan joutuu tekemään kotitöitä
äidin kanssa tai sitten perheen vanhin menee auttamaan isäänsä ansaitsemaan
perheelle rahaa ja ruokaa.

Täällä Suomessa meillä on hyvät lääkärit ja pääsemme tarvittaessa hyvän
hoitoon. Meillä on tarvittaessa lääkkeet ja erilaisia hoitokeinoja jotta olisimme
kaikki terveitä. Meillä on myös hygienia kunnossa. Mutta toisella puolella
maailmaa ihmisiä kuolee jos jonkun näköisiin tauteihin, allergioihin ja ruoan ja
veden puutteeseen. Ja tämä on ongelma. Mitä voisimme tehdä asialle?

 

Tuomas: Huomaamaton

Olen huomannut miten turkulaiset yleensä kaduilla ja he ovat olleet
hyvin sisäänpäin kääntyneitä, vaikka joku tarvitsisi apua tai neuvoa he
vain kääntävät päätään ja kävelevät ohi. Hyvin harvoin myöskään näkyy
keskustelua tai vain tervehdyksiä. Miksi kaikki esittävät että eivät
huomaa muita? Melkein kuin kaikilla olisi oma kupla johon on vaikeaa
päästä sisään.

Hyvä esimerkki on, kun olin yhteisellä kävelyllä 30 muun
tuntemattoman turkulaisen kanssa. Melkein ketään ei jutellut
päivistään tai olostaan vain välillä huomautettiin tai kysyttiin esim.
Varokaa oksia tai voiko joku lainata vettä? Niihin tuli harvoin vastaus
ja erityisen harvoin jälkemmäiseen. Kerran jopa vanhempi nainen
kaatui, mutta kaikki katsoivat muualle kuin eivät olisi huomanneet sitä.

Ovatko kaikki tulleet toisilleen sokeita? Tuskin, mutta ei meidän näkö
toisille ole parantunutkaan. Nykyään vain huolehditaan tutuista, vaikka
on ihmisiä jotka tarvitsevat enemmän apua. Syitä voi olla monia
esimerkiksi ihmisten määrän kasvu jolloin toisten tunteminen ja heistä
välittäminen on tullut paljon vaikeammaksi ja heihin luottaminen on
vaikeammaksi, koska nykyään voi olla kaduilla kaikenlaisia ihmisiä,
mutta ei se minusta anna lupaa tulla sokeiksi apua tarvitseville
ihmisille.

 

Vilma: Auttaminen arkisissa asioissa

Maailmassamme on monta ongelmaa joita sinä tai minä emme yksin pysty
ratkaisemaan.Suurinpiin ongelmiin kuuluu kuitenkin muiden auttaminen, emme
osaa antaa muille sitä mitä meillä on paljon.Meillä täällä Suomessa on puhdas
vesi ja ruoka jonka saamme melkein automaattisesti, on kuitenkin paljon ihmisiä
jotka joutuvat tekemään joka päivä paljon raskasta työtä että saavat edes
hieman vettä joka ei ole puhtaimmasta päästä ja ruuan pöytään.

Kaikki ovat toitottaneet minulle jo pienestä pitäen että elämä ei ole reilua ja
siihen pitää vain tottua, vanhempani ovat aina sanoneet että meillä on kaikki
hyvin ja meillä täällä on hyvät olot. Pitää muistaa kuitenkin että kaikilla ei ole
samoin, kukaan ei voi kuitenkaan päättää millaiset kortit saa elämäänsä. Moni
ihminen tekisi paljon jotta voisi vaihtaa kenen tahansa kanssa täällä paikkaa.

Täytyy muistaa että tämä maapallo jossa elämme on kaikkien meidän suuri koti,
meidän täytyy pitää siitä yhdessä huolta niin kuin omasta kodista jossa
heräämme virkeänä tai vähemmän virkeänä joka aamu.Taloja on suuria ja pieniä
voimme kaikki todeta yhdessä että yleensä varakkaimmilla henkilöillä on
suurempi talo, mutta kukapa ei haluaisi suurta taloa kaikilla ei vain ole varaa
siihen. Moni ei huomaa sitä, mutta vähävaraisimmat antavat rahaa yleensä
köyhimmille koska he tietävät miltä tuntuu kun ei ole rahaa elättää perhettään.
Jos nyt mietimme loogisesti siinähän ei ole mitään järkeä kun ihmiset jotka niin
sanotusti “kylpevät kullassa” eivät voi antaa edes pientä apua niille ketkä sitä
kovasti tarvitsevat.

Näistä asioista puhutaan paljon myös nuorille lapsille, miksei niiden eteen voi
sitten tehdä yhtä paljon? Käytämme rahaa paljon esimerkiksi uuteen
olympiastadioniin, miksemme käytä sitä johonkin oikeasti hyödylliseen? Näitä
asioita joita pohdin voidaan kutsua elämän suuriksi ongelmiksi ja niitä ne
todellakin ovat. Jokainen meistä voi pienillä asioilla muuttaa maailmaamme
suuresti, on vain kyse siitä kuka sen viitsi tehdä.

Lue myös osa 3.

Koosti: Satu

Artikkelikuva: Pixabay