Talven ajan ajatuksia yhdessäolosta ja toisten huomioimisesta, osa 1.

Rieskalähteen koulun 7-luokkien oppilaat ovat kirjoittaneet omia ajatuksiaan äidinkielen tunneilla menneen talven ajan. Tekstit julkaistaan satunnaisessa järjestyksessä Stoorin blogissa näin kevään kynnyksellä kuusiosaisena sarjana.

Oppilaiden kirjoittamia tekstejä yhdistää positiivinen suhtautuminen muihin, muiden auttaminen ja huomioiminen, sillä elämässä on paljon hyvää!

 

Eelis : Jakamisen iloa

Oletko koskaan huomannut, kuinka tärkeää on, kun jaat jollekin tai joku jakaa sinulle itselleen merkityksellisiä asioita? Jakaminen on tärkeää siksi, että siitä tulee sekä antajalle että saajalle hyvä mieli. Olisikin todella mahtavaa, että ihmiset osaisivat jakaa asioita keskenään. Jakamista näkee silti yllättävän vähän.

Kun olin viime viikolla matkalla eräässä kehitysmaassa, opin hyvin tärkeitä asioita elämästä. Opin muun muassa sen, että jokaisen tulisi kunnioittaa ja arvostaa ihmisiä heidän ulkonäöstään ja sukupuolestaan riippumatta. Ennen tätä matkaa minä en osannut arvostaa toisia ja jakaa asioita muiden ihmisten kanssa yhtä paljon kuin nyt. Haluatko kuulla enemmän siitä kuinka tämä matka muutti elämääni ja kuinka opin jakamaan asioita muiden ihmisten kanssa?

Matkalla näin paljon nälkää näkeviä lapsia, aikuisia sekä vanhuksia. Mutta ihmettelin sitä, että silti nämä ihmiset olivat todella onnellisia. En alussa ymmärtänyt mistä tämä ilmiö johtui, mutta myöhemmin huomasin, että he jakoivat asioita keskenään ja tulivat onnellisiksi siitä. Vasta tämän matkan jälkeen ja sen tuomien kokemusten kautta, opin mitä todellinen jakaminen on. Matkalla kohtasin pienen nälkäisen tytön ja sain mahdollisuuden antaa toisen omasta eväsleivästäni hänelle. Tiesin, etten voi pyytää tytöltä maksua, mutta hän antoikin leivästä mielekkäimmän palkkion, minkä olen koskaan eläessäni saanut. Hän hymyili minulle kauniisti! Mikä voisi olla parempi maksu, kuin kaunis hymy, joka tulee viattomilta kasvoilta ja hyvä mieli, jonka antamisen ilo saa aikaan. Kaiken lisäksi sain iloita siitä, miten hänen perheensäkin hymyili onnellisesti tytön jakaessa saamastaan leivästä myös heille!

Ihmettelen miksi Euroopassa ihmiset eivät ole niin valmiita jakamaan omastaan. Tämä jakamisen puute johtuu varmaankin siitä, että me eurooppalaiset teemme
usein asioita pelkästään palkkion takia, odottaen joko vastapalvelua tai rahaa. Monet meistä ovat myös itsekkäitä, eivätkä halua muiden saavan enempää asioita kuin mitä itsellä on. Mutta sinä voit vähentää tätä itsekkyyttä ja ahneutta jakamalla itse omastasi. Eiköhän lähdetä siis jakamaan ja antamaan kaikille hyvä mieli!


Eero: Pienet talot, suuret sydämet

Olen usein kuullut ihmisten puhuvan Brasilian slummeista ja niiden huonoista oloista. Brasilian suurimmat slummit sijaitsevat Rio de Janeirossa ja myös suurin
niistä kaikista, Rocinha. Siellä asuu huonokuntoisissa taloissa, huonon hygienian ja rikollisuuden keskellä noin 180 000 ihmistä. Asia kosketti minua niin paljon, että halusin mennä auttamaan kaikkia heitä, jotka asuvat sen kaiken köyhyyden ja muun hirveän keskellä. Nopean päätöksen jälkeen matka kohti slummeja ja niiden asukkaita alkoi. Uskoin, että saisin heitä suojelemalla ja arkipäivän askareissa auttamalla parannettua oloja kaikkien ränsistyneiden ja sateenkaaren väreissä paistavien talojen keskellä.

Osaat varmasti kuvitella sen tunteen, kun matkustat täysin uuteen kohteeseen, jossa et ole aiemmin käynyt. Useat eri tunteet virtasivat päässä. Matka jännitti hieman, mutta tunsin myös odotusta ja innokkuutta, koska tiesin, että tekisin jotain hyvää. Rikollisuus alueella pelotti, mutta itsepuolustus oli hallussa.
Nukkuminen vei suurimman osan ajasta lennon aikana, jotta energiaa olisi kohteeseen saapuessa. Ne muutamat Tallinnan ja Tukholman matkat eivät vetäneet vertoja tälle kaikelle, jota pääsisin kokemaan sambakarnevaalien ja jalkapallon kaupungissa Rio de Janeirossa. Slummit tosin olivat syy, miksi halusin matkustaa juuri tähän maahan. Yritin parantaa maailmaa ja muiden ihmisten tilannetta vaihe vaiheelta.

Kuuluu ilmoitusääni ja merkkivalo syttyy, joka tarkoittaa turvavöiden kiinnilaittamista. Lentokapteenin syvä bassoääni ilmoittaa laskeutumisesta. Lämpö porottaa lentokoneen seinien läpi kuin jättimäinen hiustenkuivain konsanaan. Ikkunasta näkyy värikäs kaupunki ja tietenkin syy, miksi tulin tähän maahan, Rocinha-slummi. Tätä kirjoittaessani puhkun innostuneisuudesta ja iloisuuden tunteesta. Juuri äsken minua tosin varoitettiin slummien tietyistä alueista, kun kerroin suunnitelmistani eräälle matkaoppaalle. Ne kujat ja kadut siis kierrän kaukaa ja öisin palaan oman hotellihuoneen turvaan. Nyt hyppään bussin kyytiin kohti uusia seikkailuja tässä kuvankauniissa maassa!

Suunnitelmani on siis kirjoittaa teille, arvoisille lukijoille, puolessavälissä matkaani sekä sen lopussa. Periaatteessa lisään tilannepäivityksiä ja kerron kuulumisia teille täältä Brasilian lämmöstä. Saatte sitten kuulla, mitä kaikkea solidaarista ja muuta hyvää olen tehnyt täällä!

Olá, terveisiä täältä Etelä-Amerikan mantereelta Brasilian lämmöstä! Puolet viikon matkastani on kulunut täällä Riossa ja olen nauttinut aivan jokaisesta hetkestä. Olen nähnyt täällä niin paljon kaikkea uutta ja mahtavaa. Tämän maan värit ja kauneus ovat lumonneet minut täysin. Ihmiset ovat täällä positiivisia ja iloisia. Silti valitettavasti slummien olot ovat melko huonot, joka onkin syy miksi tulin tänne. Väkeä on paljon, joten olen saanut auttaa useampaa ihmistä ja perhettä. Monet talot ovat täällä hyvin ränsistyneitä, joten olen paikallisten kanssa kunnostanut niitä. Olen myös antanut rahaa, jos esimerkiksi joku on päättänyt liikennevaloissa pestä vuokraamani skootterin. Perheiden lapset ovat yleensä ne, ketkä työskentelevät ja myyvät tavaraa kaduilla, jotta he saisivat rahaa perheilleen. Monet  heistä ovat mukavia, mutta täällä vallitsee karman laki, joten jos teet tai sanot heille jotain pahaa niin he myös vastaavat sinulle samalla mitalla. En ole päättänyt kokeilla, mutta olen pari kertaa nähnyt tapahtuvan niin, että joku ylimielinen turisti on päättänyt kieltäytyä maksamasta nuoren avuliaisuudesta. Lopputulos oli se, että nuori päätti tuhria turistin auton. Tosin olemalla heille mukavia hekin ovat kuin enkeleitä sinua kohtaan. Tässä siis oli tämän viikon kuulumiset. Retken lopuksi aion kertoa loput, mitä olen tehnyt täällä. Adeus!

Hei kaikki, kello on 00:30 täällä Rion lentokentällä. Kirjoitan teille tällä hetkellä eräässä kahvilassa Brasilialaisen vastajauhetun laatukahvin voimin. Lentoni lähtee vasta noin puolentoista tunnin päästä, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja kertoa teille tämän ikimuistoisen matkan toisesta puolikkaasta. Yksi viikko meni yllättävän (ja jopa liian) nopeasti. Olisin voinut ilomielin viettää täällä enemmän aikaa. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut paljon uusia ystäviä, enkä haluaisi jättää heitä taakseni. Voin silti lähteä täältä hyvin mielin, kun tiedän, että kuinka paljon hyvää olen tehnyt slummien asukkaille. Nämä pari päivää koostui melko samanlaisesta auttamisesta, mitä tein reissun alkupuoliskolla. Arkisten askareiden kanssa auttamisen ja rahan lahjoittamisen lisäksi suojelin useita ihmisiä varkailta ja muilta rikollisilta. Turvattomuutta oli vain slummin tietyissä osissa, joihin en mennyt. Lompakkoni yritettiin kerran varastaa, mutta voro ei siinä onnistunut. Rikollisuutta siis ilmeni varkauksien ja levottomuuksien muodossa. Tosin levottomuuksia oli yleensä vain öisin, ja silloin olin oman hotellihuoneen turvassa. Tunnen, että olen parantanut maailmaa edes vähän tämän reissun avulla ja olen siitä hyvin onnellinen. Monet perheet kärsivät myös rahaongelmista, joten päätin alkaa kuukausilahjoittajaksi eräälle brasilialaiselle hyväntekeväisyyssäätiölle. Harkitsen myös toista matkaa tähän ihmeelliseen maahan ja tietenkin samalle alueelle. En tule ikinä unohtamaan tämän maan ihmeellisyyttä ja sen kansaa. Tämä oli varmasti paras reissuni tähän mennessä ja ehkä jopa koko elämäni aikana. Toivottavasti pääsen takaisin tänne vielä joskus.

Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia ketkä ovat olleet edes vähän osana tähän matkaan. Kiitän vanhempiani, jotka olivat aluksi ideaa vastaan, mutta lopuksi matkan tukena. Kiitän paikallisia heidän positiivisuudestaan ja hyväsydämisyydestään. He ansaitsevat kaiken avun ja tuen, mitä he saavat muilta. Haluaisin siis pyytää teitä lukijoitakin tekemään heille jotain hyvää esimerkiksi lahjoituksen muodossa. Pienikin sellainen riittää.

Kiitos kaikille lukijoille, ketkä ovat seuranneet matkaani. Tehdään tulevaisuudessakin yhdessä muille hyvää! =)

 

Erika: Perhe

Perhe on pahin, se on klisee, mutta välillä niin totta. Perhe uskaltaa sanoa, mitä muut eivät. Siihen voi luottaa, että se kestää. Jotkut riidat ovat rajuja, mutta aina sovitaan lopulta. Aina vanhemmat eivät tajua, että samanlaista se on muissakin perheissä. Suurin osa ihmisistä ajattelee oman perheensä olevan hulluin ja toisten elävän täydellistä elämää. Tämä ei tietenkään ole totta. Kaikki vain salaavat sen. Koti on se turvapaikka, se paikka johon voi mennä ja olla kuka on. Siellä ei tarvitse pelätä kenenkään mielipidettä.

Omassa kodissani en itse ole se, joka myrskyn käynnistää. Minulla on kuitenkin sisar, joka usein saa kaikkien pinnan kireälle ja aina välillä jollain napsahtaa. Se voi olla jotain, mitä kaikkien kotona tapahtuu. Välillä se on rankkaa ja koko perhe helposti kärsii. Asiat joista nämä riidat syntyvät voivat olla maailman yksitoikkoisimpia asioita kuten; saako tablettia katsoa ruokaa syödessä, pitäisi mennä nukkumaan eikä katsoa koko yötä tablettia, kysyä lupaa toisten tavaroiden lainaamiseen ja osata myös palauttaa lainaamisen jälkeen. Tällaisia asioita on paljon ja melkein kaikki riidat olisi helppo ohittaa, jos kaikki vain noudattaisivat yhdessä sovittuja sääntöjä.

Perheessäni matkustelemme usein ja, joskus retkeilemme jalkapatikalla. Matkustelemme usein esim. Lappiin. Silloin kuljemme autolla ja on usein tuskallista olla jumissa pienen auton sisällä kuuden ihmisen kanssa kaksitoista tuntia. Se on silti aina sen arvoista, kun perille päästään. Olemme myös olleet patikoimassa monen kilometrin pituisia lenkkejä talvella metsässä koko perheen voimin. Ne ovat olleet rankkoja, mutta ikimuistoisia retkiä.

Totuus on, että perhe on mitä on. Se riitelee, tekee asioita yhdessä, iloitsee, itkee. Perhe kaatuu yhtenä, mutta nousee aina myös yhtenä. En vaihtaisi perhettäni mihinkään, en antaisi ainuttakaan muistoa pois. Ehkä joskus sitä toivoo pääsevänsä pois, toivoo voivansa olla yksin. Yhden asian kuitenkin tiedän, sillä hetkellä kun minuun sattuu kaikki perheessäni tulevat luokseni. Voin olla varma ettei minun tarvitse kaatua ja jäädä makaamaan pimeyteen, he aina tulevat ja vetävät minut takaisin valoon. Perhe ei ehkä sittenkään ole pahin.

 

Ilse: Suomalaiset lomalla

Maanantait lasketaan pahimmiksi viikonpäiviksi, jolloin ihmiset ovat väsyneitä ja heillä on erittäin vetämätön olo. Päätimme sisareni kanssa siis ottaa suosiolla äkkilähdön pois Suomesta pääkallokelien ja huonojen maanantaitten keskeltä. Teimme hyviä havaintoja suomalaisten käyttäytymisestä, sekä tavoista julkisilla paikoilla matkamme aikana, mutta pääasiassa listaamme kuuluu käyttäytyminen lentokentällä, lentokoneessa sekä matkakohteen hotellissa.

Ensinnäkin poikkeamme erittäin huomattavasti muista kansalaisuuksista lentokentällä. Suomalainen lähtee lentokentälle reilusti ajoissa eväät mukanaan, jos matkalle sattuisi viivästyksiä tai lentokone lähtisikin ajoissa. Lentokentälle selvittyään suomalainen etsii kahvilan, jonka jälkeen hän ottaa edellisenä iltana pakkaamansa eväät esille, lueskelee rauhassa sanomalehteä ja tarkkailee kellon tikitystä. Kun on aikaa vielä reilusti, me ehdimme käymään vessassa, sekä tarkistamaan moneen kertaan, onko meillä varmasti passi ja muut tarvittavat asiat mukana. Ehtisimme aivan hyvin tekemään samat asiat lyhemmässäkin ajassa, mutta ainakin varmistamme ehtivämme, jos lentokone sattuisi lähtemään ajoissa.

Legendaarinen hetki. Kuuluu pari piippausta, ja tulee kuulutus, missä ilmoitetaan portin avautuneen. Suomalainen on jo valmiiksi seissyt portin lähistöllä viimeiset kymmenen minuuttia, sillä vihaamme jonottamista. Jos suomalaisen eteen eksyy ohittelija, hänelle ilmoitetaan siitä isoon ääneen, ”Minä olin tässä ennen sinua”, ja kiilataan hänen eteensä. Valitettavasti on myös niitä raukkoja, jotka eivät viitsi ilmoittaa siitä ja päätyvät yleensä jonon peräpäähän. Tästäkin asiasta suomalainen keksii syyn, miksi jonossa pitää olla ajoissa, tietenkin ettei lentokoneesta vain lopu paikat kesken.

Lentokoneeseen päästyämme tukimme käytävät sen takia, koska jäämme ottamaan kassista tarvittavia tavaroita, sekä laittamaan ulkovaatteita ja ylimääräisiä tilaa vieviä kamppeita pään yläpuolella olevaan säilytystilaan. Matkustaessamme yksin mulkoilemme yksittäisiä paikan etsijöitä viestimällä heille, ”Minä olin tässä ensin”, nimittäin olisihan se painajainen istua 12tunnin lennolla tuntematon nojaten olkapäähäsi kuolan valuessa paitaasi pitkin, samalla kun yrität pidättää vessahätää. Loppujenlopuksi et kuitenkaan tule istumaan koko lentoa yksin, mutta silti suomalainen pyrkii osoittamaan mieltään sille raukalle, joka päätti istua juuri hänen viereensä tekemällä henkilön matkan mahdollisimman epämukavaksi. Seuraavia keinoja yleisimmin suomalainen käyttää, omii itselleen käsinojan, esittää nukkuvaa kuorsaten kovaa, kirjoittaa tietokoneella naputellen näppäimiä kovaäänisesti tai siinä tapauksessa jos suomalainen istuu ikkunapuolella, hänen kannattaa ravata koko ajan käytävälle tai vessaan, jolloin vieressä oleva henkilö joutuu itsekin nousemaan paikaltaan koko ajan. Pyrimme joskus näyttämään vähän liian isoilla eleillä mitä mieltä olemme jostain asiasta tai henkilöstä, laskettakoon tämä paheeksemme.

Itse matkakohteen hotellissa hyvin nukutun yön jälkeen Suomessa jotkut kävelisivät aamutohveleissa aamupalalle, mutta suomalainen silti pitää kiinni pienestäkin arvokkuudestaan, ja päättää aamutohveleiden sijasta mennä aamupalalle päivävaatteissa. Yleinen näkymä suomalaisen aamiaslautasella hotellissa ovat pekoni, kananmuna eri muodoissa, pannukakut tai mitä vain mikä on harvinaisempaa suomalaisessa aamiaispöydässä. Jotkut henkilöt ovat poikkeuksia ja jaksavat lomallakin nipottaa, kuinka tärkeää joka aamuinen puurolautasellinen on, mutta yleensä emme osaa olla lomallakaan stressaamatta asioita. Eräät taas tykkäävät viettää aikaa hotellin altaalla, tai käyttäen muita hotellin palveluita, osa taas lähtee hotellista aamulla ja palaa illalla, kumpikaan vaihtoehto ei ole huono.

Meistä suomalaisista löytyy yhteisiä puolia paljon, mutta eroamme toisistamme monin tavoin, myös käyttäytymisessä. Jokaiseen nämä tehdyt havainnot eivät päde, mutta tällaisiksi meitä voi hyvin kuvailla. Monilla onkin pinttynyt mieleen käsite että olemme hyvin itsekeskeistä kansaa, mutta jokaisesta meistä suomalaisesta löytyy se sisäinen aurinkokin. Saamme olla ylpeitä siitä millaisia olemme, aitoja ja sisukkaita suomalaisia.

 

Johanna: Opaskoirat

Mitä opaskoirat tekevät? Opaskoirat toimivat apuna ja tukena arjessa sokeille ja vakavasti heikkonäköisille ihmisille. Opaskoiralla on myös hyvin tärkeä sosiaalinen merkitys käyttäjälleen. Opaskoiran kyky opastaa perustuu koiran ja sen käyttäjän väliseen yhteistyöhön, jota ei saisi häiritä siviilissä. Silti on valitettavasti niitä ihmisiä jotka häiritsevät opaskoiraa sen työssä.

Minkä rotuisia opaskoirat ovat? Opaskoirat ovat useimmiten labradorinoutajia, mutta moni mukin koirarotu kelpaa opaskoiraksi. Sekarotuiset voivat myös olla opaskoiria.

Mistä tunnistaa opaskoiran? Opaskoiran tunnistaa koiran talutusvaljaasta, jossa on yleensä opaskoira-merkintä. Mikäli omistajalla on valkoinen keppi, voit olla varma, että kyseessä on opaskoira.

      

Mielestäni opaskoirat ovat tärkeitä ja se on harmillista, etteivät kaikki ymmärrä kuinka tärkeä opaskoiran työ on. Itse olen nähnyt muutaman tapauksen, jossa opaskoiraa on yritetty silittää ja sille on puhuttu sen ollessa töissä. Näin ei todellakaan saisi tehdä, sillä se häiritsee koiran työskentelyä ja voi pahimmassa tapauksessa asettaa koiran opastettavan ihmisen vaaraan. Ihmisten pitäisi tarkemmin miettiä onko kyseessä opaskoira vaiko tavallinen seurakoira (usein lapset ja vanhukset eivät tätä asiaa ymmärrä).

 

Joni-Arttu: Amerikkalaisten vaikutus kehitysmaihin

Olen aina ajatellut, että Amerikka on iso ja vaikutusvaltainen maa ympäri maailmaa, mikä saa minut miettimään auttaakohan Amerikka ollenkaan apua tarvitsevia maita. Minun mielestäni Amerikan vaikutus maailmankehitysmaihin on sotaisa, joka mielestäni on huono asia. Eikös kaikki sodat voisi vain loppua ja kaikki asiat sopia, niin ainakin toivon tulevaisuudessa tapahtuvan.

Presidentti vaihtui Amerikassa juuri mielestäni huonompaan presidenttiin, ainakin kehitysmaiden kannalta. Uusi presidentti Donald Trump heikentää mielestäni Amerikan valtaa maailmalla, joten voisiko suomalaisetkin ryhdistäytyä ja antaa apujaan maailmalle, vaikka kutomalla villasukkia ja näyttää Amerikalle pitkästä aikaa esimerkkiä. Ehkä olisi aika, että Amerikka tajuaisi käyttää valtaansa hyvään tarkoitukseen.

Mielestäni presidentti Trumpin ajatusmaailma on vääristynyt eri ihmisarvoja kohtaan maailmalla ja erityisesti se voi kohdistua juuri kehitysmaihin. Tarkoitan tällä Trumpin jyrkkää kantaa erinlaisia ihmisiä kohtaan. Onkohan hänellä halua ja tarvetta auttaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä, koska mielestäni edellinen presidentti Bara Obama auttoi juuri näitä vähäosaisia ja yritti tukea heitä. Amerikan nykyinen linja on muuttunut jo pienessä ajassa presidentin vaihduttua, eikä mielestäni ehkä parhaimpaan mahdolliseen suuntaan.Amerikka ei hyväksy tällä hetkellä pakolaisia maahansa, joten tarkoittaakohan se sitä että suomenkin on otettava auttava käsi käyttöön vielä näkyvämmin kuin tällä hetkellä ja kohdistettava se juuri kehitysmaihin.

 

Julia: ”Hyvä” ja ”paha”

Me tapaamme päivittäin erityyppisiä ihmisiä, joiden luonteet, puheet ja mielipiteet ovat erilaisia. Se luo erimielisyyksiä ja riitoja, mutta kuvitelkaa, miten hirveää olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia. Jos kaikki olisivat erityisiä, kukaan ei olisi. Kaiken tämän takana silti, me emme halua pahoja ihmisiä maailmaan, vai mitä? Mitä tapahtuisi, jos kaikki olisivat “hyviä”? Olisiko kaikki sitten kunnossa? Kerron teille nyt “hyvistä” ja “pahoista” asiosita minun kuvakulmastani.

Kun katson ihmisiä koulussa, mieleeni tulee monia kysymyksiä. Kysymyksiä, joihin en saa vastauksia, ellen kysy niitä ääneen. “Oletko sinä hyvä, vai paha?” on kysymys, jota olen kysynyt itseltänikin. En tiedä vastausta, eikä kukaan muukaan. Kysyn sitä mielessäni, kun katson muita. Mutta sitten mieleeni tulee kysymys “mitä on olla hyvä?” ja “mitä on olla paha?”. Onko paha ihminen sellainen, joka satuttaa muita? Onko hyvä ihminen sellainen, joka katsoo pelokkaasti vierestä, kun jotain satutetaan? Onko tässä maailmassa sääntöjä hyvälle ja pahalle?  Olemmeko me kaikki vain neutraaleja? Entä ihmiset, jotka joskus sanoivat jotain pahaa leikillä, mutta eivät ymmärtäneet, että se saattoi satuttaa muita. Se saattoi satuttaa niin paljon, että se vei heidän henkensä. Ovatko he pahoja, vaikka eivät tarkoittaneet pahaa? Kysymyksiä riittää kyllä samasta asiasta.

Tunnen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä elämän arvoa, tai välitä siitä. Olen kuullut heidän sanovan “mä haluaisin kuolla”, ihan kuin se olisi pelkkä sanonta. En sano heille mitään, vaikka haluaisinkin huutaa. Jos he oikeasti olisivat sitä mieltä, he eivät sanoisi sitä. Minua ärsyttää, että jotkut hakevat huomiota noin surullisilla tavoilla. He eivät ymmärrä, kuinka paljon oikeasti sattuu haluta kuolla. Tyhmä vitsi, joita kuulee joka päivä.

Lue myös osa 2.

Koosti: Satu

Artikkelikuva: Pixabay