Sateenkaarihistoriakuukausi: Elämänviiva ja Nikottelua -nuortenromaanien vanhentuneet asenteet

Seta ja Kulttuuria kaikille -palvelu koordinoivat ensimmäisen sateenkaarihistoriakuukauden Suomessa loka-marraskuussa 20.10.–20.11.2018. Sateenkaarihistoriakuukauden tavoitteena on tarkastella suomalaista historiaa ja kulttuuria lhbtiq-näkökulmasta ja tallentaa niitä osaksi yhteistä kulttuuriperintömme.

Stoorissa vietetään sateenkaarihistorian teemaviikkoa 12.11.–18.11. Stoorilaiset haluavat kuitenkin huomauttaa, että historialliset lesbo-, homo-, bi- ja trans-aiheita käsittelevät kirjat 80-, 90- ja 2000-luvulta saattavat sisältää ankeita asenteita. Ne voivat sisältää sellaisia käsityksiä ja asenteita sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, jotka nykypäivästä käsin näyttävät auttamattomasti vanhentuneilta ja jopa haitalliselta.

Historian tuntemisesta voi silti olla jotain hyötyä – ja iloa siitä, että asiat ovat vuonna 2018 paremmin. Alta voit lukea Stoorin Reetan mietteitä kahdesta eri aikoina kirjoitetusta sateenkaarevasta nuortenromaanissa. Pohdinnan kohteena ovat Hennariikka Romun Elämänviiva vuodelta 1996 ja Reija Kaskiahon Nikottelua vuodelta 2014.

 

Homonuoren kuvauksen muutos suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa: Elämänviiva ja Nikottelua

 

Varhainen homokuvaus suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa: Elämänviiva

Elämänviiva on kuvaus kahdesta nuoresta miehestä, Jannesta ja Ilkasta, ja heidän välisestä ystävyydestä. Ilkka on homo ja rakastunut ystäväänsä Janneen, mutta Janne ei tiedä tätä. Heikkilä-Halttusen (2003) mukaan Elämänviivan homokuvausta leimaa voimakkaasti häpeän tunne: Ilkka häpeilee ja pelkää homouttaan ja kokee voimakasta masennusta ja itseinhoa homoutensa ja sen peittelyn vuoksi. Ilkka pelkää ympäristön ja erityisesti Jannen tuomiota. Ilkka vieraantuu elämästä: hän putoaa opiskelu- ja työelämästä eikä lopulta voi käydä edes ruokakaupassa. (Halttunen 2003, 77–78.)

Virtasen (1999) mukaan Elämänviivassa homoseksuaalisuus kuvataan pelottavaan marginaalitilaan ajavana ”toiseutena”. Ilkan hahmossa rakennetaankin ”toiseutta” monella eri tavalla. Ilkka on etnisesti kantasuomalaisista poikkeava tummuutensa vuoksi ja häneen liitetään jopa yliluonnollisia kykyjä hänen isoäitinsä noitamaisuuden vuoksi. (Virtanen 1999, 76.)

Ilkan kokema itseinho ja masennus syntyy siitä, että Ilkka on omaksunut ulkoisen, homofobisen valtanormiston. Hän ei pysty hyväksymään homoutta osaksi omaa identiteettiään: hän ei koe olevansa homo, joka pitää yleisesti miehistä, vaan hän on rakastunut vain yhteen tiettyyn mieheen. Hän esimerkiksi vihaa voimakkaasti homo-sanaa. Esimerkkinä katkelma Ilkan päiväkirjamerkinnästä (sitaatit ovat Ilkan kuvitelmaa):

”Tiesitkö sinä, että se on homo.” Homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo homo. – –

”Ei tuolla tavalla kävele kuin homot.” Näkyykö se musta kuin arpi tai veres haava? Kaikki nauravat, kaikista on hauskaa tietää, etten ole samanlainen kuin ne. Kaikki saavat astua varpailleni, kaikki saavat olla mulle ilkeitä. Jokainen on parempi kuin mä. Mä olen vain homo.

Olenko? En ole sellainen, se kuulostaa rumalta, pahalta, sairaalta. Ei kai rakastaminen voi olla niin pahaa. – –

Ei rakkaus ole sairaus. En mä ketään muuta rakasta kuin Jannea, onko se niin väärin. Miksi muut saavat rakastaa vapaasti, miksi mä en saa olla vapaa. (Elämänviiva, 167–168)

 

2010-luvun homonuori: Nikottelua

 

Homon feminiinisyys

Nikottelua -romaanin päähenkilö Niko on hyvin feminiininen hahmo. Lapsena häntä kiinnostivat enemmän tyttöjen kuin poikien leikit. Hän ei viihtynyt koulun puutyötunneilla, ja hän yrittikin tehdä rakentamastaan linnunpöntöstä kodikasta ompelemalla siihen verhoja. Hän on myös huolehtivainen hyvin feminiinisellä tavalla:

Onneksi olin ottanut reilusti leipää ja juustoja mukaan. Mulle tuli mieleen muitakin eineksiä, joita olisin ottanut, jos olisin tajunnut, että Jannen kaveritkin tulevat. Olisi ollut kiva syöttää ne onnellisiksi suussa sulavilla herkuilla. Ja olisi kiva, jos mä en ihan kokonaan muuttuisi omaksi ruoan kanssa paapovaksi äidikseni. (Nikottelua, 100)

Niko on siis miespuolinen ja feminiininen homonuori, joka hyväksyy itsensä. Tällaista kuvausta voidaan pitää mullistavana suomalaisten homonuorten kuvauksen historiassa. Lasse Kekin (2000, 279) mukaan koko 1900-lukua on hallinnut konventionaalinen käsitys siitä, että homoseksuaalisuus näkyy ulkoisesti miehen feminiinisyytenä. Tällöin sekä homokulttuurin sisä- että ulkopuolella ollaan haluttu erottua tästä käsityksestä korostamalla maskuliinisuutta.

Kekki (2000, 279–280) kirjoittaa: ”Niin hetero- kuin homomiestenkin on pitänyt välttää homoseksuaalisuuteen liittyviä kuviteltuja piirteitä. Implisiittinen viesti on, että jos joku on homo, on parempi, että hän käyttäytyy kuin ’tavallinen poika’ eikä kuten ’tyttöpoika’. – – tyttömäinen teinihomopoika – – tuskin voisi olla myönteinen ja helposti samastuttava populaarikulttuurin idoli vielä pitkään aikaan.”

Voidaan siis ajatella, että 2000-luvun alusta kehitystä on tapahtunut: vuonna 2014 tyttömäinen teinihomopoika voi olla myönteinen ja samastuttava hahmo.

 

Homon parisuhde

Siinä missä Niko on feminiininen, hänen ensimmäinen poikaystävänsä Janne on hyvin maskuliininen. Janne tekee aloitteen heidän suhteessaan. Janne enimmäkseen päättää, mitä he tekevät ja missä. Janne on hyvin omistushaluinen ja mustasukkainen. Nikon ja Jannen parisuhteessa näkyy parisuhteen määrittyminen heteroseksuaalisuuden kautta siten, että toinen omaksuu korostetun feminiinisen ja toinen maskuliinisen roolin.

Jannen ja Nikon suhde ei ole ihanteellinen Jannen hahmon dominoivuuden vuoksi. Kenties kyse on jonkinlaisesta heteroseksuaalisesti määräytyvän homoparisuhteen kritiikistä, sillä romaani päättyy erilaisen homoparisuhteen mahdollisuuteen. Erottuaan Jannesta Niko tapaa Jirin. Myös Jirin hahmossa on feminiinisiä piirteitä: Jiri on huomaavainen, huolehtivainen ja hyvä kuuntelija. Toisaalta Niko uskaltaa suhteessa Jiriin toimia hieman maskuliinisemmin. Romaanin loppu näyttääkin mahdollisena, että kahden feminiinisen homomiehen parisuhde voi olla tasa-arvoinen, ja tässä suhteessa feminiiniset osapuolet voivat toimia myös maskuliinisesti.

 

Ruumiillisuus ja seksi

 

Virtasen (1999) mukaan Elämänviivassa homoseksuaalisuus esitetään henkisenä. Homorakkaus on pelottavan intensiivinen tunne, joka eroaa ystävyydestä aste-erona. Homorakkauden areena on fantasioissa ja toiveissa, eikä se saa minkäänlaista ruumiillista aspektia. (Virtanen 1999, 78.) Vaikka vuoden 2014 homonuori eroaa paljon vuoden 1996 homonuoresta, ruumiillisuuden alueella näissä romaaneissa ei ole paljon eroa.

Nikottelua -romaanissa seksin mahdollisuus on olemassa, mutta se esitetään negatiivisena. Jannen ja hänen homokavereidensa keskuudessa seksiin suhtaudutaan hyvin kevyesti, ja Niko pitää tätä huonona asiana. Tämä tulee ilmi Nikon ja Jannen ollessa kotibileissä Jannen kavereiden luona. Etsiessään keittiötä Niko avaa vahingossa oven makuuhuoneeseen, jossa kaksi henkilöä harrastavat seksiä. Niko järkyttyy tästä ja kertoo Jannelle. Jannen reaktio kuitenkin yllättää Nikon:

Se [Janne] nyökkäsi ymmärtäväisesti eikä yhtään ivallisesti. Mä huokaisin helpotuksesta. – –

– Pitäisiköhän meidänkin mennä?

Mä jähmetyin. Seuraavaksi mä jäin odottamaan, että Janne purskahtaisi nauruun – –..

– Mitäs sanot? Janne kysyi vakavasti. – Mulla on kondomeja.

Mä vilkaisin ympärilleni ja mua alkoi suututtaa. Mulla on kondomeja. Ja täällä on makuuhuoneita.

– Ootsä tosissas? kysyin.

– No kyllä, Janne sanoi. – Eiks tässä ole odotettu jo aika kauan?

Jo aika kauan, mä toistin mielessäni. Viisitoista ja kolmeneljäsosapäivää. Mun mielestä se ei ollut kauan. Se ei ollut edes aika kauan. Se oli aika vähän. (Nikottelua, 120)

Pian Niko poistuu kotibileistä, ja Janne ja Niko eroavat. Nikon reaktio kyseiseen iltaan on vahva: kaksi kertaa hän kuvailee iltaan liittyviä kokemuksiaan oksettavaksi. Tämä kohtaus jää romaanin ainoaksi viittaukseksi ruumiillisuuteen ja seksiin; Nikon maailmaan ei kuulu fyysisen läheisyyden kaipuuta.

Salatut elämät -sarjaan perustuvassa Katri Mannisen Kallen inttivuosi -romaanissa vuodelta 2001 yökerhokulttuuri ja irralliset seksisuhteet ovat luontevia osia homoseksuaalisen Kallen elämää. Armeijassa Kalle ihastuu yliluutnantti Savolaiseen ja käy ilmi, että Savolainen on ihastunut Kalleen. Nuorten miesten suhde muuttuu fyysiseksi heti ensimmäisen sovitun tapaamisen alussa:

Ekana iltana me ei haaskattu aikaa jaaritteluun. Käytännössä katsoen heti oven sulkeuduttua mun perässäni, me hyökättiin toistemme kimppuun kuin seksinnälkäiset sudet. (Kallen inttivuosi, 131)

Henrik Wileniuksen Saranapuolelta -romaanissa vuodelta 2009 ruumiillisuus ei näyttäydy vain seksin muodossa, vaan se on monimuotoisempaa. Romaanin homoseksuaalin päähenkilön Jessen elämässä esimerkiksi seksuaalinen halu, seksuaaliset fantasiat, porno ja erektiot ovat normaaleja asioita:

Pahinta ja samalla kaikkein parasta oli mennä saunaan Aleksin kanssa. Koko ajan hän [Jesse] joutui varomaan ettei liikaa tuijottaisi, vaikka kuinka teki mieli. Mutta siten sai kerättyä aineistoa omiin fantasioihinsa. Ne saattoivat olla pieniä juttuja, kuten vesitippa Aleksin kulmakarvoissa tai hienkiilto hänen ruskettuneessa, sileässä niskassaan. Tai sitten…

Jesse katsoi alas ja kirosi. Ei tässä pitänyt näin käydä! Nopeasti hän istui alas muka solmimaan lenkkareidensa nauhoja. (Saranapuolelta, 41)

 

Lopuksi

 

Mielestäni pitäisi olla selvä asia, että Elämänviivan Ilkan kokema häpeä ja toiseus ei kuulu enää vuonna 2018 homonuoren mielenmaisemaan – ei kaunokirjallisuudessa eikä todellisuudessa. Toisaalta myös jo neljä vuotta vanha Nikottelua tuntuu hieman vanhanaikaiselta muun muassa sen lopussa tapahtuvan käänteen takia (jonka jätin tässä kirjoituksessa mainitsematta – no spoilers!).

Mitkä sitten ovat niitä hyviä, nykyaikaisia sateenkaarevia nuortenromaaneja, joissa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus välttelee kahtiajakoisuutta ja joissa vaikkapa samansukupuolinen rakkaus ei ole mikään ongelma? Vinkkejä voit vaikka tulla kysymään meiltä Stoorilaisilta!

 

Lähteet:

Heikkilä-Halttunen, Päivi 2003: ”Suvaitsevaisuuden pinna kireällä? Homoseksuaalisuuden kuvaus kotimaisissa nuortenkirjoissa.” Teoksessa Heikkilä-Halttunen, Päivi; Rättyä, Kaisu (toim.): Nuori kirjan peilissä. Nuortenromaani 2000-luvun taitteessa. Nuorisotutkimusverkosto. Helsinki. 68–97.

Kekki, Lasse 2000: ”Hyvää homoa tarvitaan aina – vai tarvitaanko? Laitelan Kalle ja homoseksuaalisuuden representaatio suomalaisessa saippuasarjassa Salatut elämät.” Teoksessa Koivunen, Anu; Paasonen, Susanna; Pajala, Mari (toim.): Populaarin lumo – mediat ja arki. Turun yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. Turku. 274–286.

Virtanen, Ilona 1999: ”Haaveissa vainko oot mun? Homorakkaus nuortenkirjallisuudessa.” Teoksessa Paasonen, Susanna (toim.): Hääkirja. Kirjoituksia rakkaudesta, romantiikasta ja sukupuolesta. Turun yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. Turku. 73–87.

 

Kansikuva osoitteesta: seta.fi/historiakuukausi/