Meidän Mikko: ”Vaikka lapsena ja nuorena ei ole ollut erityisen innostunut kirjallisuudesta, voi päätyä tekemään gradunsa Shakespearesta ja tulla informaatikoksi kirjastoon.”

Henkilökuntaamme esittelevän juttusarjamme toisessa osassa tutustumme Stoorin ehkä lempeimpään tyyppiin Mikkoon.

Omakuva
Mikon omakuva.

 

Omien sanojensa mukaan Mikko on vakavasti keski-ikäistyvä ja armottoman ankaran yliminänsä kanssa toistuvasti painiva perfektionisti. Hän kuvailee itseään maltillisesti vanhanaikaiseksi bibliofiiliksi. Hän ei vastusta kehitystä eikä uutta tekniikkaa, mutta arvostaa perinteisempää kirjastoajattelua. Kirjat ovat edelleen kirjaston sydän ja sielun sivistys sen voittamaton päämäärä. Kirjaston rikkaus on sen kyvyssä säilyttää ja elvyttää kerronnallista kulttuuriperintöä. Siksipä Mikko tekee mieluummin hiljaista työtä kulisseissa kuin asettaa itsensä julkisesti esille: “koska se on ihan kauheaa ja muut tekevät sen niin paljon paremmin”. Tästä syystä Mikkoa ei esimerkiksi lähes koskaan sovi valokuvata.

 Tällaisia piirteitä nousi mieleemme miettiessämme Mikkoa. Joidenkin mielestä hän mm. näyttää hämmästyttävän paljon Saksan jalkapallomaajoukkueen Miroslav Kloselta.

Tällaisia piirteitä nousi mieleemme miettiessämme Mikkoa. Joidenkin mielestä hän mm. näyttää hämmästyttävän paljon Saksan jalkapallomaajoukkueen Miroslav Kloselta.

 

Se, miten Mikko on päätynyt kirjastoon töihin on (liian) pitkä tarina. Mikon varhaisvuosista tiedetään, että hän ei lapsena käynyt juurikaan kirjastossa vaan vietti nuoruutensa pallon perässä juosten, piirtäen ja musiikkia kuunnellen. Sarjakuvia hän lueskeli ja katseli leffoja. Kulttuuria on siis kuitenkin harrastettu näinä kadotettuina vuosinakin.

Aikuisiälläkään Mikon urasuunnitelmat eivät suinkaan ensin olleet kirjastossa. ”Mustahan piti tulla historian opettaja”, Mikko kertoo. ”Ei tullu.”

Tai no, tuli hänen se koulutus hankittua, mutta sen jälkeen Mikko lankesi tiedemaailmaan houkutuksiin. Hän opetti yliopistolla ja teki väitöskirjaa Shakespearesta. Puristus ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti. Tai sitten sitä oli aivan liikaa tyypille, jolla on säälimätön yliminä, sallimaton itsekritiikki ja jonka sisällä asustaa pelokas perfektionisti.

Piti alkaa miettiä oikeita töitä kun tutkimusrahoitus loppui. Työkkärin kautta Mikko päätyi Tampereen yliopistoon täydennyskouluttautumaan kirjastoalalle. Hän suunnitteli suuntautuvansa tieteelliseen kirjastoon, mutta päätyikin Turun kaupunginkirjastoon työharjoitteluun aikuisten puolelle ja innostui siellä yleisistä kirjastoista. Kun uusi pääkirjasto valmistui, sai Mikko tiukan työhaastattelun päätteeksi nuorten kirjastonhoitajan viran ja onkin ollut täällä töissä siitä asti, kun uusi rakennus avattiin.

Mikolla on nykyään hieno titteli. Hän on informaatikko. Mitä hän siis tekee työkseen?

”Se on hyvä kysymys”, hän toteaa. ”Informaatikkohan on tietoalan asiantuntija.” Käytännössä työ on sitä, että Mikko päättää, mitä kirjoja meillä täällä on ja kuinka paljon. Kirjastotermein: hän vastaa nuortenosaston kokoelmalinjoista ja painotuksista. Ideaali olisi, että tätä kokoelmaa luotaisiin nuorten kanssa yhdessä: “Stoori on nimenomaan nuorten oma kirjasto”. Mikon tavoitteena on rakentaa kirjastokokoelmaa nuorille, joka ”avaisi mahdollisuuksien avaruuksia ja tarjoaisi nuorille mielenkiintoisia sekä turvallisia tapoja toteuttaa itseään. Nämä voivat olla ihan mitä vaan. Ei tarvii olla pelkästään mitään Shakespearea tai Sinuhea. Pelit ja pelaaminen ovat aivan yhtä tärkeitä ja monelle nuorelle vielä tärkeämpiäkin”. Stoorissa kaikki lähtee nuorten mieltymyksistä. “Mikä on nuorelle tärkeää, on tärkeää myös meille.” Mutta, Mikosta “olisi suorastaan loistavaa, jos nuoret uskaltaisivat antaa myös kirjastolle mahdollisuuden”. Kirjasto on nimittäin ehtymätön aarrekammio. Se on kaikille sallittu polku tietoon ja elämyksiin – avoin lupa innostumiseen ja maailmankuvan rakennuspalikoiden noukkimiseen.

Omaan vaatimattomaan tyyliinsä Mikko toteaa olevansa ”keski-ikäinen mies, joka ei ymmärrä nuorista mitään”. Meidän muiden mielestä tämä ei pidä paikkaansa. Eräs työtoveri muistelee melkein kyyneleen nousseen silmäkulmaan erästäkin Mikon nuoria ja nuoruutta sivunnutta sähköpostiviestiä lukiessa. Mikko lähettää koskettavimmat mailit.

Kysyessämme Mikon vapaa-ajasta käy ilmi, että Mikko on kirjaston ulkopuolellakin lempeä, älykäs ja hyvä tyyppi. Vapaa-ajan aktiviteeteikseen Mikko mainitsee arjen kodinhoidon: siivoamisen, pyykinpesun ja leikkimisen. Mikolla on nuori poika, jonka kanssa hän leikkii päivät pitkät. “Yritän olla pojalleni edes jokseenkin siedettävä roolimalli ja kasvattaa hänestä vastuullinen, itseään ja toisia ihmisiä reilusti sekä kunnioittaen kohteleva nuori aikuinen”. Vapaa-ajallaan Mikko koettaa myös käydä rokkikeikoilla, muttei ehdi eikä jaksa. Hän väittää, että hän alkaa olla jo liian vanha, mutta se on ehkä ihan puppua.

Nykyään Mikko lukee kuulemma pääasiassa Tatua ja Patua, Myyrää, Mauri Kunnasta ja Peukaloisen retkiä.  Suosikkikirjoista kysyttäessä hän kertoo lukeneensa keväällä jälleen Shakespearen näytelmiä erästä työpresentaatiota varten. ”Onhan ne nyt käsittämättömän hienoja tekstejä!”, hän innostuu ja jatkaa: ”Niissä ymmärretään ihmisyyttä todella hienosti. Siis ihminenhän on näytelmissä ihan paska. Mutta se kauneus tulee juuri siitä rohkeudesta ja vilpittömyydestä esittää, että ihminen saa olla sitä kaunistelematta. Ihminen ei ole täydellinen ja siksi se on kaikessa vajavuudessaan niin hieno systeemi. Shakespeare ymmärsi tämän ja hänen teksteissään henkilöityy koko länsimainen sivistys.”

Mikko nauttii kahvinsa Mikko-kupista ja yleensä sitä ei tarvitse tiskata, koska ”pelkkä huuhtelu riittää”. Eväät kulkevat pyöräillessä hyvin Tupperware-rasioissa, joita rouvashenkilöt taukotilassa kadehtien katselevat.
Mikko nauttii kahvinsa Mikko-kupista ja yleensä sitä ei tarvitse tiskata, koska ”pelkkä huuhtelu riittää”. Eväät kulkevat pyöräillessä hyvin Tupperware-rasioissa, joita rouvashenkilöt taukotilassa kadehtien katselevat.

Mikon työpöytä sijaitsee työhuoneen takanurkassa ja siellä Mikko usein istuu valkoiset nappikuulokkeet korvillaan. Mietimme, kuuluuko niistä kuulokkeista mitään vai ovatkohan ne vain keino pitää ihmiset loitolla. Mikko kertoo, että luetteloidessa ja valintoja tehdessä pitää keskittyä ja silloin hän usein kuuntelee musiikkia. Se voi olla kaikenlaista, mutta 80-luvulla nuoruutensa eläneen ei kuulemma ole ollut mahdollista välttää esimerkiksi Iron Maidenia, Nine Inch Nailsia, U2:ta ja Depeche Modea. Joskus kuulokkeissa saattaa toisaalta soida klassinen musiikkikin kuten vaikkapa Joutsenlampi.

Kivointa kirjastotyössä Mikon mukaan ovat ihmiset, vaikka hän tunnustautuukin luonteeltaan erakoksi.

PS. Jos Mikko ois vihannes, hän olisi parsa.