Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset: eli kuinka lakkasin luottamasta itsehoito-oppaisiin ja opin rakastamaan luovaa hulluutta

Tuntuu epämääräiseltä luonnehtia ohjaaja Hannaleena Haurua “lupaavaksi, nuoreksi kyvyksi”. Hän on tehnyt valtavan määrän lyhytelokuvia ja työskennellyt television parissa vuosia. Haurun ensimmäinen kokopitkä on kuitenkin osoitus siitä, että suomalainen elokuva voi olla hauskaa ja kykenee nauramaan itselleen. Eikä uusien ohjaajien tarvitse enää 2010-luvulla olla riipuvaisia aiempien suomalaisten tai kansainvälisten elokuvienkaan perinteistä ja taakasta. Elokuvissa voi tehdä mitä huvittaa – tai näin ainakin haluan uskoa.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (jatkossa lyhenteellä LMTR) täyttää kulttielokuvan merkit siinä mielessä, kunka se on otettu ihmisten keskuudessa varsin kaksijakoisesti: joko kehuen tai täysin hylkien. Välinpitämättömiä näkemyksiä on niukalti, ääripäitä taas sen sijaan on paljon. Elokuvaa on ruoskittu ja kritisoitu “fantasiaelementeillä höystetyksi puskafarssiksi” kuin myös kiitelty “rohkeudestaan” tehdä oma juttuaan.

LMTR on elokuva, jonka maailmaa on vaikea selittää. Tavallaan se on teinielokuva. Silti se etenee niin kovilla kierroksilla, ettei elokuvaa oikein tunnista nuorisoelokuvaksi tai rakkauden merkitystä pohtivaksi elokuvaksi. Ja silti jotain tuttua leffassa on varsinkin #Lovemillan nähneille. Se on pähkähullu.

Flaidista liekinheittimillä Turun jäähallissa? Check. Kidnappaus, joka päättyy kaahailuun moottoripyörillä veden päällä? Check. Ja mitä ihmettä ovat rahkaristeilyt ja geishakoulut? Elokuva kertoo kahdesta teinityöstä, jotka sabotoivat kesähäitä Turun saaristossa pelastaakseen rakkauden kaupallistumiselta. Kuitenkin henkilökohtaiset kriisit monimutkaistavat heidän omaa missiota.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset. Kuva: Jan-Niclas Jansson.

Rakkautta ja anarkiaa

Jokaisen elokuvan on aina valittava oma muotokielensä, jonka avulla kuvataan maailmaa ja elokuvan käsittelemiä teemoja. LMTR:ssä tämä tarkoittaa anarkiaa tai iloista piittaamattomuutta kiveenhakattuja kerronnan sääntöjä kohtaan.

Sanan perimmäisessä merkityksessä anarkismilla tarkoitetaan taloudellista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa tavoittelevaa ajattelumallia. Tyylillisesti ja samalla tietyllä tavalla maltillisessa mielessä LMTR yhdistelee taide-elokuvan ilmaisua, mutta lainailee surutta sosiaalisen median aikakauden, 90-luvun musiikkivideoiden ja jopa kömpelöjen viihde-elokuvien kuvastoa. Joku saattaisi sanoa, että näin ei saa tehdä, koska hosuen osuu vain aniharvoin. Omituisella tavallaan elokuva kuitenkin toimii ja ärsyttää.

Eräänlaisia anarkisteja ovat myös elokuvan päähenkilöt. Heidän tavoin elokuva myös pilailee ja naarmuttaa konservatiivisen kiiltokuvamaista odotuksia ja kuvaa tytöistä, pojista, naisista sekä miehistä. Elokuvan parivaljakko ei asetu kuuliaisten saati tottelevaisten rooliin vaan laittavat tämänlaisia määräyksiä muille asettava auktoriteetit naurualaiseen valoon. Eräässä herkullisen huvittavassa kohtauksessa päähenkilöt “manspreadaavat” kuin huomaamatta ottaen tilaa haltuunsa. Myös kuvaa aina ratkaisukeskeisistä ja määrätietoisista pojista muovataan. Pojat käyvät läpi tunne-elämän myrskyjä, eivätkä välttämättä kykene ratkaisemaan ongelmia toiminnallaan. Ystävyydet rakoilevat eikä orastavat ihastumiset välttämättä johda mihinkään.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset. Kuva: Jan-Niclas Jansson.

Haurun ilmaisu voi tuntua sekavalta, mutta siinä on johdonmukaisuutta. Erästä kuvaukseen liittyvää taktiikkaa voidaan kuvata Laura Mulveyn krittisellä male gazen –käsitteellä. Mulveyn käsitteessä on kyse rajusti kärjistäen siitä, kuinka etenkin naisia kuvataan elokuvissa ikään kuin heteromiehen näkökulmasta ja tätä yleisöä miellyttäen. LMTR:ssä tätä “mieskatsetta” puretaan muun muassa kohtauksessa, jossa Heidin liki ilkoisillaan oleva ihastus vedetään yllättäen kameran eteen arvioitavaksi. Kohtaus on jäykän höperö ja kiusallinen. (Mulvey 1975)

Elokuvan hallitusta anarkisuudesta kertoo myös sinkoilu ja liioittelu. Arkirealistisen kertomuksen viitekehyksessä tapahtuvat yliluonnolliset tilanteet, kuten ihastumisen voimasta räjähtävät asunnot tai vetten päällä kulkevat moottoripyörät ovat juuri hyökkäystä sellaista jäykkä käsitystä vastaan, että sanomaelokuvissa ei voisi pitää hauskaa.

LMTR on poikkeuksellinen, koska se ei saarnaa. Se herättää kuitenkin pohtimaan, miksi populaarikulttuurin teoksiin on niin vaikeaa kirjoittaa monipuolisempia.

Ranta ja tie-elokuvat

Vaikka LMTR näyttää tietyllä tavalla sotkulta, on se määrätietoinen. Elokuvan purkaa ummehtuneita rakkauskäsityksiä ja pyrkii uudistamaan niitä – tai ainakin pohtii, mihin suuntaan rakkauskäsityksiä pitäisi viedä menneistä.

Jos mukaillaan löyhästi filosofi Gilles Deleuzen ajatusta, voidaan elokuvan ajatella toimivan eräänlaisena ajattelun välineenä. Karrikoiden: jos filosofian tehtävänä on luoda käsitteitä, elokuvat pyrkivät taas ratkomaan kysymyksiä ja ongelmia kuvien sekä äänien avulla. (Deleuze & Guattari 1993)

LMTR:ssä atu ja Heidi voidaan ajatella erään ajattelutavan vastakkaisina ääripäinä. Molemmat uskovat ehdottoman aitoon ja kokonaisvaltaisen rakkauden olemassaoloon, josta on poistettava ulkopuolisten määrittelyt mitä se saa olla. Tätä edustaa muun muassa kaupallisuus ja Turun saaristossa ökymäisesti järjestetyt kesähäät jenkkivaikutteineen.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset. Kuva: Lars Johnson.

Ehdottomuudessaan molemmat henkilöt ovat kuitenkin hukassa vaikka oikeammilla jäljillä kuin elokuvan aikuiset. Siinä missä Heidi etsii tulenpalavaa romanssia, vaikuttaisi Sadulle rakkaudessa korostuvan enemmän veljeyden/sisaruuden, tasa-arvon ja ystävyyden platoniset ihanteet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Heidi suhtautuisi romansseihin yksitotisesti. Kyse on vain siitä, että myös nuorina hekin etsivät kokemuksia.

Itsensä etsimisen, oman suhteensa löytäminen ja rakentaminen maailmaan vertautuu teemana tie-elokuviin ja -kirjallisuuteen. Tommi Römpötti on kirjoittanut, että tie-elokuvissa henkilöt lähtevät usein matkalle vapautuakseen ulkopuolelta heille asetetusta pakotteesta sopeutua yhteiskuntaan. Tie-elokuvissa testataan samanaikaisesti yhteiskunnan sallivuuden rajoja ja määritellään niitä. (Römpötti 2012) Satu ja Heidi taistelevat sitä vastaan, että joku saisi kaupallisesti tai auktoriteetillaan määritellä mitä rakkaus on. Mutta elokuva ei kuitenkaan ratkaise, onko Sadun tai Heidin tapa lähestyä asiaa parempi.

LMTR loppuu haikean ironisissa merkeissä rannalle. Vaikka elokuva loppuu, ei parivaljakon missio ole ratkennut lopullisesti. Voiko sanoa siis, että parivaljakko epäonnistui missiossaan? Tuskinpa. Vaikka rannalle jäämisen ajatellaan usein viestivän halveksivaa kommenttia henkilöistä, jotka eivät ole onnistuneet tai saaneet aikaiseksi jotain, voidaan tällä kertaa asetelman ajatella korostavan sitä, että kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan. Katsojalle jätetään tarkoituksella pohdittavaksi kuinka elokuvan hahmojen elämä jatkuu tästä eteenpäin. Ikuista rakkautta ei välttämättä ole tai tule. Mutta ajatteluamme rakkaudesta joudumme ehkä silti korjaamaan.

 

Kirjoittaja työskentelee harjoittelijana Turun kaupunginkirjaston Stoori –osastolla.

 

Yllä esitetty luenta on vain yksi mahdollinen tapa ymmärtää Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset -elokuva. Pohdittavaa elokuvaa katsoville:

– Miksi Heidi ja Satu eivät pysy kavereina?

– Miksi Lauri ei haluakaan olla yhdessä Sadun kanssa?

– Elokuvan lopussa Satu liittyy muiden joukkoon rannalle. Pohdi, mitä Satu tekee elokuvan jälkeen? Onko Satun suhtautuminen rakkauteen elokuvan lopussa samanlainen kuin alussa? Onko se muuttunut? Miten?

– Mitä rakkaus mielestäsi on? Kuka saa määritellä mitä rakkaus on ja voiko aitoa rakkautta olla?

– Mitä eroa ystävyydellä ja rakkaudella on? Vai onko niillä eroa? Pohdi asiaa elokuvan avulla.

 

Lähteet:

Deleuze, Gilles & Guattari, Felix. 1993. Mitä filosofia on? Gaudeamus.

Mulvey, Laura. 1975. “Visual Pleasure and Narrative Cinema.” Film Theory and Criticism :Introductory Readings. Eds. Leo Braudy and Marshall Cohen. New York: Oxford UP, 1999: 833-44.

Römpötti, Tommi. 2012. “Vieraana omassa maassa” – Suomalaiset road-elokuvat vapauden ja vastuksen kertomuksian 1950-luvun lopusta 2000-luvulle. Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja.