Johtopäätös! Nikke Knatterton syntyi tekijänsä “halveksunnasta” sarjakuvaa kohtaan

(Ich) kombiniere! Johtopäätös!

Tämän huudahduksen tuntee moni. Ruudullisen vihreään takkiin ja housuihin sekä lätsään sonnustautunut mestarietsivä Nikke Knatterton huudahtaa näin ratkaistessaan kiperän ongelman.

Nikke Knatterton (Nick Knatterton) on yksi saksalaisen sarjakuva- ja animaatiotaiteen merkkiteoksia. Molemmat ovat Manfred Schmidtin käsialaa. Knattertonin seikkailuja julkaistiin saksalaisessa Quick-kuvalehdessä vuosina 1950-1959, vaikka hahmo teki ensiesiintymisensä jo aiemmin. Suomessa hahmo tuli tutuksi 1990-luvulla Yleisradion tv-kanavilla esitetystä piirrossarjasta.

Sarjakuva ja tv-sarja tunnetaan ronskeista heitoista ja päättömistä juonenkäänteistä. Moni muistaa, kuinka Knatterton saattoi tunnistaa ihmisen pitkän matkan päästä hänen muotojensa perusteella tai kuinka etsivä valaisee silmillään pimeän hissin.

Parodiaa sarjakuvista

Suomeksi käännettyjen Nikke Knatterton albumien esipuheessa Manfred Schmidt kertoo, että inspiraation hänen sarjakuvalleen antoi Teräsmies -sarjakuva. (Schmidt 2009)

Schmidtiä ei kannata ottaa turhan kirjaimellisesti. Teräsmies ja Nikke Knatterton ovat hahmoina yhtä kaukana toisistaan kuin planeetta Krypton ja maapallo. Knattertonilla ei ole Teräsmiehen tavoin salaista identiteettiä tai supervoimia. Toisaalta Knatterton on älykkyydeltään suorastaan ylivoimainen rötöstelijöihin ja virkavaltaan verrattuna. Knatterton muistuttaa Teräsmiestä myös pitäessään kiinni kurinalaisesta moraalikoodistostaan.

Teräsmiestä enemmän Knatterton muistuttaa Sherlock Holmesia. Knattertonin esikuvaksi onkin arveltu Karl Hartlin ohjaamaa Sherlock Holmes -elokuvaa Der Mann, der Sherlock Holmes war (1937).

Joskin voidaan todeta, että Knatterton on saanut vaikutteita useista populaarikulttuurin tuotteista, joita se ahkeraan kommentoi. Se ei vastaa esimerkiksi alkuunkaan sarjakuvan aikoihin julkaistujen rikoselokuvien maailmaa. Niissä maalaillaan ihmiskunnasta kärjistetysti laitettuna jopa misantrooppista mielikuvaa, kun Knattertonin seikkailuissa suhde maailmaan on verrattain optimistinen.

Mikäli Knatterton ja Teräsmies on kuitenkin rinnastettava toisiinsa, lienee mielekkäintä tehdä se kiinnittämällä huomio molempien sarjakuvien muotoseikkoihin. Alkuvaiheessa Teräsmiestä julkaistiin Yhdysvalloissa sanomalehtistrippeinä. Strippisarjakuvalla tarkoitetaan lyhyttä sarjakuvaa, jonka pituus on yleensä muutaman ruudun mittainen. Strippisarjoja tehtiin sanomalehtien kevennykseksi. Strippisarjakuvat ovat edelleen osa sanomalehtiä myös Suomessa.

Stripit ovat sarjakuvana oma taiteenlajinsa, koska niissä monimutkaisia tapahtumia on pystyttävä kertomaan lyhyesti ja yksinkertaisesti. Strippi perustuu usein yksittäiseen oivallukseen tai visuaaliseen vitsiin. Usein strippi on osa jatkokertomusta. Toimivimmillaan strippi on silloin, kun kuka tahansa saa sen juonesta kiinni, vaikka ei olisi perehtynyt aiemmin julkaistuihin osiin.

Äärimmilleen yksinkertaistaminen ja tapahtumien virtaviivaistaminen sarjakuvassa mitä ilmeisimmin huvitti Schmidtiä, koska Nikke Knatterton on hänelle ensisijaisesti parodiaa sarjakuvista. Sarjakuvien kerrontamuoto näyttäytyi Schmidtille tökerönä. Sarjakuvat selittävät pelkistettynä ja karrikoituna lukijalleen kaiken. Kuten Schmidt itse muotoilee, sarjakuvissa “tapahtumainkulku, joka täyttäisi romaanissa useita sivuja, on tiivistetty yhteen pieneen kuvaan, niin että lukuaikaa säästyi lähes 95 prosenttia”. Sarjakuva oli Schmidtille toisin sanoen kirjaimellisesti kirjan korvike lukutaidottomille. (Schmidt 2009)

Sarjakuvantaiteilijalta halveksuva suhtautuminen omaa ilmaisuvälinettä kohtaan on kieltämättä erikoista. Tyypillisesti monet sarjakuvan suurtekijät Alan Mooresta Neil Gaimaniin ovat lähinnä hehkuttaneet sarjakuvaan liittyviä mahdollisuuksia. Toisaalta Schmidtin nerokkuus ja hauskuus piilee juuri hänen nurinkurisissa oivalluksissaan.

Hallittua kaaosta

Schmidtin parodia perustuu liioitteluun ja kaaoksen hallintaan. Nikke Knattertonissa sarjakuvan ruudut on ahdettu täyteen informaatiota. Puhekuplia on korostetun paljon ja hahmojen toimintaa alleviivataan ylimääräisellä informaatiolla. Nuolilla osoittelevat tekstilaatikot selittävät ja kommentoivat tarpeettoman ja poskettoman tarkasti mitä kuvassa on tapahtumassa.

Piirroksissaan Schmidt myös hyödyntää läpileikkauksien ja kaaviokuvien sekä oppaiden kerrontatapoja. Vaikka sarjakuvien lukeminen on suhteellisen helppoa, Knattertonissa tarinat ovat kirjoitettu kuin ne olisi käyttöohjeita. Eckart Sackmann on tulkinnut Knatterton -sarjakuvien parodioivan saksalaisen yhteiskunnan kehitysoptimismia. Toisaalta sarjakuvan voisi ajatella myös kommentoivan viistosti yhteiskunnan byrokratisoitumista. Viihteeseenkin on kirjoitettava kaaviomainen käyttöohje, jottei katsojan mielikuvituksen varaan jätetä mitään.

Jos Schmidtin tarkoitus oli tehdä liioittelullaan loppu sarjakuvasta taidemuotona, niin hän epäonnistui tehtävässään karvaasti. Sen sijaan, että Nikke Knatterton olisi saanut ihmiset halveksumaan sarjakuvia, Nikke Knattertonista tuli hitti. Sarjakuvasta tehtiin Saksassa fanikrääsää muun muassa nukkejen, pelikorttien ja värityskirjojen muodossa.

Auktoriteetteja vastaan kapinointia

Vaikka Knattertonit sijoittuvat omaan universumiinsa, niiden voidaan nähdä heijastelevan sodanjälkeisen Saksan mentaliteettia ja uskoa kehitykseen sekä jaloilleen nousuun. Maailmansotien hirmuteoista tai Saksaa kalvanneesta tappiomielialasta ei mainita itse sarjakuvissa suoraan, vaikka viitteitä teoksissa näkyy siellä täällä. Esimerkiksi Suomeksi julkaistun Bloody Cornerin Kultasuonen alustuksessa viitataan amerikkalaisten ja Saksan-miehitysvyöhykkeen tilanteeseen sekä siihen, kuink Yhdysvallat “lihottivat” liittotasavallan mielenmaisemia amerikkalaisella viihdekulttuurilla. Ingeborg Rabenstein-Michel on myös huomauttanut, että Knattertonin sarjakuvissa löytyy viitteitä kylmän sodan paranoiaan tarinoiden absudreista käänteistä, joissa Nikke Knatterton löytää konnien piilottamia tarkkailulaitteita täysin odottamattomista paikoista. (Rabenstein-Michel 2010)

Knattertonin maalaaman ajankuvan synkemmästä puolesta taas kertoo, että teoksia on kritisoitu niiden seksismistä. Syytökset osuvat maaliin, eikä niitä voi ajan hengellä puolustella. Schmidt itse on todennut, että vika on sarjakuvien tilaajassa. Viihdetoimittaja Anton Sailer hänen mukaansa halusi sarjakuvaan paljon povia ja takamuksia sensaatiomaisella otteella. (Schmidt 2009)

Merkillepantavaa on, että monet sarjakuvien naisista itse asiassa viittaavat oman aikansa elokuviin, erityisesti film noiriin. “Femme fatalet” ovat Knattertonin akilleen kantapää ja hänen ihastumisensa vastakkaiseen sukupuoleen johtavat etsivän toistuvasti kiipeliin. Ingebor Rabenstein-Michel on luonnehtinut Nikke Knattertonin naiskuvaa konservatiiviseksi: sarjakuvissa naiset ammatista riippuen on kirjoitettu riippuvaisiksi miehistä ja heidän tehtäväkseen jää käyttää viehätysvoimaansa petosmielessä. (Rabenstein-Michel 2010) Toisaalta, koska Knatterton leikittelee ja pilailee niin ilmeisesti länsimaisella populaarikulttuurikuvastolla, jäänee lukijan ratkaistavaksi lopulta parodioiko Schmidt itseasiassa törpösti liioittellen viihdetuotannon naiskuvaa vai toisintaako sarjakuva sekä animaatiosarja ainoastaan olemassa olevia haitallisia esitystapoja.

Niin tai näin Knattertonin leikittelyä voidaan tarkastella myös kapinana hyvää makua ja auktoriteetteja vastaan. Vaikka tarinoiden fokus on etsivässä ja hänen absurdit mittasuhteet saavuttavassa kyvyssään ratkoa kiperiä ongelmia, sarjakuvissa ja animaatiossa pistetään toistuvasti halvalla auktoriteetteja poliisista armeijaan.

Sarjakuvissa viitataan myös paljon Länsi-Saksan 1950-luvun politiikkaan, joka ei välttämättä suomalaiselle lukijalle aukea. Sarjakuvissa osansa saavat aikalaispoliitikot kuten Konrad Adenauer ja Adolf Hennecke. Suomalaisissa käännöksissä nämä viittaukset on yleensä siistitty pois mahdollisesti sen vuoksi, että harvapa suomalainen Länsi-Saksan aikalaispoliitikkoja muistaa nimeltä.

Knattertonin tarina jatkui liikkuvan kuvan puolella

Nikke Knattertonin seikkailut sarjakuvissa päättyivät periaatteessa vuonna 1959. Sarjakuva poiki kaksi elokuvaa: Nick Knattertons Abenteur – Der Raub der Gloria Nylon (1959) ja 2000-luvulla valmiiksi saatu, mutta harvoin esitetty Nick Knatterton – Der Film (2002).

Näitä kahta merkittävämpi on 1978 tuotettu animaatiosarja, jonka Manfred Schmidt käsikirjoitti, ohjasi ja tuotti. Sarja mukailee löyhästi sarjakuvia, joskin huumorista ja kaaviokuvista (!) ei ole tingitty.

Ilman televisiosarjaa Knatterton tuskin olisi meillä niin merkittävä ilmiö. Nikke Knattertonin suosio liittyy osaltaan veitsenterävään käännökseen, jonka lausui tai selosti Salatuista elämistä tuttu suomalainen kertojaääni Jarmo Koski. Kannattaa huomioida, että Knatterton oli erikoinen piirrossarja jo tuon ajan standardeilla. Kertojan lisäksi sarjassa ei ole puhetta. Kun hahmot puhuvat, heidän suusta kuuluu erikoisia äänitehosteita.

MTV3:n Nikke Knattertonia käsittelevässä jutussa kerrotaan, että sarjaa nauhoitettiin niin intensiivisellä tahdilla, että Knattertonin selostus saatettiin nauhoittaa jaksokohtaisesti yhdellä otolla talteen. Osa suomalaisen version viihdyttävyydestä liittyykin Kosken alati kiihtyvään lukunopeuteen ja heittäytymiskykyyn. Kosken taituruutta voi verrata miltei hyvään urheiluselosukseen. (Lampela 2016)

Sarjaa tuntemattomalle voi tuntua vaikealta ymmärtää, että monille suomalaisille nimenomaan suomeksi dubattu versio on se aito oikea. Vaikka allekirjoittanutkin peräänkuuluttaa aina alkuperäistä ääniraitaa tai käännöstä, ajatus Nikke Knattertonin katsomista ilman Jarmo Koskea tuntuu vieraalta. Pitäisikö tässä tapauksessa puhua suomalaisesta versiosta Jarmo Kosken Nikke Knattertonina ja kohdella alkuperäisellä ääniraidalla varustettua animaatiota täysin itsenäisenä teoksenaan?

Knattertonin fanitukseen liittyy paljon nostalgiaa ja hahmon uusi tuleminen on osoittautunut suhariksi. Mestarietsivästä valmistui elokuva 2000-luvun alussa. Noin kahdeksan miljoonaa euroa maksanut elokuva hyllytettiin nopeasti testinäytöksen jälkeen. Lopulta tuotantoyhtiö ajautui maksukyvyttömäksi, jolloin elokuva jäi konkurssipesän haltuun. Elokuva on kuitenkin sittemmin saatettu yleisön nähtäväksi.

Miksi elokuva epäonnistui? Voidaan arvella, että Knatterton on ei ole kestänyt aikaansa vaan on oman aikakautensa tuote. Siinä missä sarjakuva tuntui kommentoivan tuoreeltaan sarjakuvan muotokieltä ja satirisoivan 1950-luvun Länsi-Saksan mentaalimaailmaa, elämme jo täysin toisenlaisessa yhteiskunnassa.

Toisaalta jo animaatiosarjan syntyessä 1980-luvulla maailma ei enää kommunikoinut Knatterton -sarjakuvien idylliä vaan animaatio haikaili samaan maailmaan, josta sarjakuvatkin olivat syntyneet. Knatterton -animaatiossa ei juuri viitata poliittiseen liikehdintään: 1960-luvun hippiliikkeeseen, feminismin nousuun, opiskelijaprotesteihin, ydinaseprotesteihin saati Baader-Meinhofin kaltaisiin radikaaliliikkeisiin. Kuten Ingeborg Rabenstein-Michel toteaa, ehkäpä Nikke Knatterton ironisesta kontekstistaan huolimatta kertoo jo kadonneesta idyllistä. (Rabenstein-Michel 2010)

Nostalgiannälkäisiä löytyy edelleen. Kun tv-sarja julkaistiin DVD:llä, se myi varsin hyvin. Silti “kirous” tuntuu vaivaavan Nikke Knatterton sarjakuvien käännös- ja julkaisutyötä Suomessa. Jalava julkaisi Knatterton sarjakuvia ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Käännöksen tasoa kritisoitiin. (Haukilahti 2013) Myöhemmin 2000-luvulla CN Publishing sai julkaistua 2 osaa sarjakuvasta, kunnes ajautui talousvaikeuksien vuoksi konkurssiin. 18 tarinaa käsittävän kokonaisuuden julkaisu odottaa edelleen tekijäänsä Suomessa.

 

 

Kirjoittaja työskentelee harjoittelijana Turun kaupunginkirjaston Stoori -osastolla.

 

 

Tässä blogissa on viitattu ja referoitu seuraavia artikkeleita:

Ingeborg Rabenstein-Michel. 2010. Nick Knatterton et le « rêve allemand » des années cinquante. Nick Knatterton and the «German dream» of the Fifties. Germanica. https://journals.openedition.org/germanica/1103 (lähde tarkistettu: 27.9.2018)

Ingeborg Rabenstein-Michel. 2010. Nick Knatterton et le « rêve allemand » des années cinquante. Nick Knatterton and the «German dream» of the Fifties. Germanica. https://journals.openedition.org/germanica/1103 (lähde tarkistettu: 27.9.2018)

Lampela, Hannele. 2016. Missä he ovat nyt: Nikke Knatterton tunnisti… MTV3.fi. https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/missa-he-ovat-nyt-nikke-knatterton-tunnisti-naisen-rintojen-perusteella-salkkareiden-jarmo-koski-muistelee-harskia-rooliaan/5974616#gs.GEDlQf4 (Lähde tarkistettu 27.9.2018)

Sackmann, Eckart. 2013. Oh, Nick Knatterton: Das Leben des berühmten Meisterdetektivs ausgespäht von Eckart Sackmann. Hildesheim: Comicplus.

Schmidt, Manfred. 2009. Nikke Knatterton: Maineikkaan mestarietsivän kaikki kiihdyttävät seikkailut. 1. Laukaus tekotakaraivoon. CN Publishing.